— Hyvä on. Miten minä aloitan?
— Liiku toisten seurassa ja katsele ihmisiä, koeta olla miellyttävä äläkä istu nurkassa arvostelemassa muita ihmisiä kuin he olisivat nukkeja, jotka tanssivat sinun huviksesi.
— Pahus vieköön. Parannuskeino on pahempi kuin tauti itse. Minähän voin olla vaarassa tässä siunaamassa silmänräpäyksessä enkä pääse luikkimaan pakoon vaikka henki menisi, sanoi Mac tarttuen lempeästi Rosea vyötäisiltä viedäkseen hänet valssiin.
— Älä nyt hätäile, vaan harkitse askeleitasi, sillä Charlie katselee meitä, ja sinun on kunnostauduttava. Juuri noin, pyöräytä nyt; minä rakastan valssia ja pääsen harvoin kunnolla pyörähtelemään paitsi teidän poikien kanssa, sanoi Rose hymyillen hyväksyvästi Macille, kun tämän jalat pysyivät erehtymättä tahdissa.
— Tämä on sentään suuri edistys tuolikarkeloihini verrattuna, minähän antauduin niihin sellaisella tarmolla, että katkaisin selän kahdelta tanssitettavaltani, ja vanhan keinutuolin käsivarsikin meni sijoiltaan. Pyörähtelin joskus sen kanssa siltä varalta, että sattuisin saamaan lihavia naisia tanssitettavikseni. Ja Mac nyökkäsi iloisesti Annabellille, jota herra Tokio pyöräytteli keltaiset kasvot loistaen.
Rose ei voinut olla nauramatta kuvitellessaan Macia ja vanhaa keinutuolia, mutta kesken ilakointinsa hän sanoi moittivasti:
— Fun saattaa sinut häpeään, sillä hän ei kysellyt tyhmiä, vaan kosi kuin järkevä mies, ja minä uskon, että Annabel tulee hyvin onnelliseksi.
— Valitse sinä minulle sopiva jumalatar, niin koetan ruveta palvomaan häntä, vastasi Mac saattaen parinsa onnellisesti paikalleen ja alkoi leyhyttää viuhkaa saamiensa ohjeitten mukaan.
— Miten Emma sopisi? kysyi Rose kiusoitellen.
— Ei ikinä! Nytkin minua vihloo, kun näen hänet. Tuo puku on tietysti viimeistä muotia, mutta totta totisesti hän muistuttaa kirjavaa karamellia.