— Eiköhän hän lähde, jos sinä vain pysyt päätöksessäsi.
Toivottavasti et luovu siitä.
— En luovu. Jonnekin minun täytyy lähteä, sillä tänne en voi jäädä, sanoi Charlie jurosti.
— Isäsi ilahtuu tulostasi enemmän kuin luuletkaan. Kerro hänelle koko totuus, niin näet kuinka mielellään hän auttaa sinua ja pitää arvossa päätöstäsi.
— Jos sinä hyväksyt minut, en paljon piittaa muiden mielipiteistä, penäsi Charlie.
— Minä hyväksyn, jos lähdet rohkeasti täyttämään velvollisuuttasi.
— Ja kun olen täyttänyt sen, voinko palata saamaan palkkaani? Charlie kysyi tarttuen kainalossaan olevaan käteen kuin se olisi jo luvattu hänelle.
— Kunpa voisin vastata niin kuin sinä tahdot. Mutta en voi luvata, kun en ole varma. En rakasta sinua niin kuin minun pitäisi, enkä ehkä koskaan tule rakastamaankaan. Ole jalomielinen äläkä pyydä minua sitoutumaan, rukoili Rose.
— Minä luulin että sinä rakastat minua. Kuukausi sitten näytti ihan siltä, ellei se ollut keimailua, mutta sitäkään en uskoisi, Charlie sanoi katkerasti.
— Olinkin jo rakastumassa, mutta sitten sinä säikäytit minut, änkytti Rose pahoillaan.
— Kirottua. Mitä mies voi sanoa, kun emäntä pyytää häntä juomaan kanssaan lasin viiniä?