— Ei ole yhtään raukkamaista paeta kiusausta, eikä kukaan, jonka mielipiteelle kannattaa antaa arvoa, ivaile ihmistä, kun tämä rohkeasti koettaa voittaa itsensä. Älä välitä sellaisesta, vaan pysy lujana. Olen varma että onnistut.
— Sinä et tiedä millaista se on, enkä minä pysty kertomaan. En aavistanutkaan kuinka lujasti se on iskenyt kyntensä minuun. Luulin sitä vain tavaksi, jonka karistaisin milloin haluaisin, mutta se on minua voimakkaampi, ja toisinaan tuntuu, että minussa on paholainen, joka voittaa minut vaikka kuinka koettaisin vastustaa.
Charlie päästi äkkiä Rosen kädet kuin peläten puhuneensa liikaa ja kiiti hetkeksi täyttä vauhtia pois. Näytti siltä, että hän todella menisi 'maailman ääriin' paetakseen itsessään asuvaa vihollista.
Rose seisoi paikoillaan tyrmistyneenä tajutessaan, että onnettomuus oli paljon vakavampi kuin hän oli aavistanutkaan. Mitä hänen piti tehdä? Lähteäkö serkkunsa kanssa? Silloin hän sitoutuisi Charlien kumppaniksi myös pitemmälle matkalle. Sekä sydän että omatunto vastustivat ajatusta niin voimakkaasti, että hän jätti sen mielestään. Mutta miten hän saattaisi olla rehellinen sekä itseään että Charlieta kohtaan?
Ennen kuin Rose ehti selvittää ajatuksensa Charlie luisteli takaisin ja näytti unohtaneen kaikki huolensa. Mutta nähdessään tytön seisovan yksin paikoillaan, kasvot maahan luotuina, Charlie puhkesi itsesyytöksiin. Hän meni Rosen luo ja veti tämän toisen käden kainaloonsa.
— Sinun täytyy liikkua. Unohda minun ongelmani ja vastaa kysymykseeni. Lähdetkö meidän kanssamme?
— En voi. Sinä pyydät liikaa, enkä minä lupaa mitään, sillä en voi tehdä sitä rehellisesti, Rose vastasi niin päättäväisenä, että Charlie huomasi suostuttelun turhaksi.
— Pitääkö minun sitten lähteä yksin ja jättää kaikki mitä rakastan?
— Ei, lähde äitisi kanssa ja koeta parhaasi mukaan saada vanhempasi sovintoon. Parempaan tehtävään et voisi ryhtyä.
— Ei hän lähde ilman sinua.