— Pelkään että on. Setä on kovin totinen, ja Charliella on niin hirveät tuskat, etten voinut jäädä sinne, vastasi Archie, ja hänen huulensa kävivät ihan valkoisiksi. — Hän näet lähti eilisiltana kaupunkiin tapaamaan sitä miestä, jonka on määrä ostaa Brutus…
— Ja Brutus sen teki? Tiesin sen! huudahti Rose, ja työ putosi hänen kädestään.
— Niin, ja jollei sitä olisi jo ammuttu, minä ampuisin sen itse, sillä se on tosiaan tehnyt kaikkensa tappaakseen Charlien, mutisi Archie hammasta purren. Sitten hän huokasi syvään ja kääntyi poispäin lisäten:
— Lapsellista syyttää hevosta, eihän se sen syy ollut, se tarvitsee vain lujia ohjia, ja… hän vaikeni, mutta Rose sanoi nopeasti:
— Jatka! Minun täytyy saada tietää.
— Charlie tapasi ihan sattumalta joitakin vanhoja tovereitaan. Jossain oli päivälliskutsut, ja he taivuttivat hänetkin lähtemään, jäähyväisille tietenkin. Hän tahtoi välttämättä lähteä myrskyssä yksin kotiin, vaikka he koettivat pidättää häntä, kun hän ei ollut siinä kunnossa. Hän tuli sillan luo, tiedäthän sen korkean penkereen, tuuli oli sammuttanut lyhdyn, hän ei muistanut tai Brutus pelästyi jotakin, ja he suistuivat alas kaikkineen.
Archie puhui nopeasti ja katkonaisesti, mutta Rose ymmärsi, ja viimeiset sanat kuullessaan hän kätki kasvonsa hiljaa voihkaisten ihan kuin olisi nähnyt koko tapauksen.
— Juo tämä äläkä välitä lopusta, sanoi Archie pujahtaen viereiseen huoneeseen ja palasi vesilasi kädessään.
Rose joi, mutta piteli lujasti serkkuaan käsivarresta kun tämä aikoi lähteä ja sanoi niin käskevästi, ettei Archien auttanut kuin totella:
— Älä salaa mitään, kerro pahin heti.