— Me emme tienneet mitään, Archie jatkoi kuuliaisesti. Clara-täti luuli hänen olevan minun luonani, eikä häntä löydetty ennen kuin aamulla. Eräs työmies tunsi hänet, ja hänet tuotiin kotiin, kuolleena, kuten luultiin. Minä tulin tunti sitten hakemaan setää. Charlie on nyt tajuissaan, mutta hirveästi ruhjoutunut, ja minä pelkään että… Voi, ajattele! Ruhjoutuneena ja avuttomana, yksin sateessa koko yön, enkä minä tiennyt!
Ja Archie-parka murtui kokonaan, hän heittäytyi tuolille, painoi päänsä pöytään ja nyyhkytti.
— Febe on poissa, ja jos Charlie nyt otetaan pois, en käsitä kuinka voin kestää sitä!
— Febe tulee takaisin, ja toivottavasti Charliekin läpäisee tämän. Piristäydy nyt ja toivotaan parasta, sanoi Rose yrittäen hakea lohdutuksen sanoja.
Vähitellen Archie kohentautui. Hän pyyhki pois kyynelensä, nousi, ravisti hiukan itseään, veti syvään henkeä kuin olisi noussut veden alta ja sanoi:
— Kiitoksia vain, olen taas kunnossa. En voinut sille mitään, oli aikamoinen järkytys herätä kesken unien näkemään hyvä ystävänsä niin kurjassa tilassa. Minun täytyy mennä, joko siteet ovat valmiit?
— Silmänräpäyksessä. Käske sedän lähettää hakemaan minua, jos voin olla avuksi. Voi Clara-täti raukkaa! Kuinka hän kestää tämän?
— Hän on melkein suunniltaan. Toin äidin hänen luokseen, ja hän tekee mitä ihminen voi. Jumala yksin tietää, mitä täti tekee jos…
— Ja Jumala yksin voi auttaa häntä, lisäsi Rose niiden sanojen tilalle, joita Archie ei saanut lausutuksi. — Ota nyt siteet ja lähetä minulle tietoja.
— Teen kyllä parhaani. Ja Archie lähti sateeseen.