— Eikös minusta pitänyt tulla lääketieteen tohtori?
— Voithan olla kumpikin. Onhan maailmassa ennenkin ollut runoilija-lääkäreitä.
— Tahtoisitko sinä, että minusta tulisi runoilija? kysyi Mac niin vakavana kuin aikoisi todella yrittää.
— En; mieluummin jompikumpi. Ei sillä ole väliä kumpi, mutta sinun täytyy tulla kuuluisaksi. Olen hyvin kunnianhimoinen sinun puolestasi; sillä olen vakaasti sitä mieltä, että sinussa piilee nero. Se taitaa jo alkaa liikehtiä, ja olen oikein utelias näkemään mitä siitä kehkeytyy.
Ennen kuin Mac ehti vastata, kuului vienosti: — Jose-täti! ja kääntyessään Mac huomasi Dulcen nousseen istumaan pesässään. Tämä ihmetteli silmät pyöreinä leveätä sinistä selkää.
— Tunnetko ritarisi? Mac kysyi tarjoten kohteliaasti kätensä, sillä
Dulce näytti hieman epäröivän, oliko tuo tuttu vai vieras.
— Sehän on Mac, sanoi Rose, ja tuttu nimi rauhoitti lapsen heti; tyttö kumartui eteenpäin ja suuteli Macia.
— Minä poimin matkan varrella leikkikaluja ja sinä saatkin ne heti.
En odottanutkaan hiirulaiseltani noin suopeata vastaanottoa, sanoi
Mac mielissään, sillä Dulce ei tuhlaillut hyväilyjä.
— Hän tunsi sinut, sillä minulla on valokuvat täällä mukana, ja sinun kuvasi löydettyään hän aina suutelee sitä. En tahdo, että hän unohtaa ensimmäisen ystävänsä, selitti Rose tyytyväisenä oppilaaseensa.
— Niin, minä olen ensimmäinen mutta en paras, vastasi Mac kaivellen repustaan luvattuja leikkikaluja, jotka hän asetti heinille ihastuneen Dulcen eteen.