— Jos sinä vastaat. Mahdatko ehtiä? Runoileminen, anteeksi, lääketiede vie paljon aikaa, vastasi Rose kiusoitellen, sillä kun Mac seisoi siinä paljain päin ja lehtien varjot leikkivät hänen otsallaan, Rosen mieleen palasi heinäsuovien keskellä käyty keskustelu, eikä Mac totisesti näyttänyt lääketieteen tohtorilta.
— Minä järjestän aikaa.
— Hyvästi, Milton.
— Hyvästi, Sabrina.
18
AAMUHÄMÄRÄÄ
Macin vierailusta alkoi kirjeenvaihto, jota jatkui koko kesän. Rose nautti siitä ja pahoitteli sen loppumista palatessaan syyskuussa kotiin, sillä Mac kirjoitti paremmin kuin puhui.
Kun Rose näki Macin ensimmäisen kerran kotiintulonsa jälkeen, tämä oli aivan muuttunut. Hän oli saanut päähänsä ajattaa tukkansa ja partansa, ja tullessaan käymään hän oli niin oudon näköinen, että Rose tuskin tunsi häntä; pörröinen tukka oli nyt sievästi leikattu ja harjattu ja hellästi vaalittu ruskea parta hävinnyt jäljettömiin, mikä antoi koko kasvoille uuden ilmeen.
— Koetatko olla Keatsin näköinen? kysyi Rose arvostelevasti silmäillen, mutta ei päässyt selville oliko muutos eduksi vai ei.
— Koetan olla olematta sedän näköinen, Mac vastasi tyynesti.