— Setä on minun tukenani. Kuinka voisin olla uskomatta hyvyyteen, kun koko ajan näen mitä se voi olla ja saada aikaan?
— Ei kannata puhua enempää, sillä minulla on hyvin vähän tarjottavana. En saa sanojani takaisin; mutta toivotan sinulle onnea, sillä sinä tosiaan ansaitset kaikkein parhaan.
Mac liikahti kuin lähtisi pitemmittä puheitta alistuen välttämättömyyteen niin miehekkäästi kuin suinkin.
— Kiitos, Mac. Tunnen olevani kovin kiittämätön ja epäystävällinen.
Kunpa voisin vastata sinulle niin kuin toivot, minähän pidän sinusta!
Rose katsoi serkkuaan niin avomielisen herttaisesti, että Macin
kasvot kirkastuivat äkkiä.
— Etkö voisi kokeeksi ottaa minua siksi aikaa, kun odotat sitä oikeata? Kestää ehkä vuosikausia, ennen kuin löydät hänet. Voisit oppia yhtä ja toista, mistä olisi sitten hyötyä.
— Voi, Mac mitä minun pitää tehdä sinulle? huokasi Rose perin hämmentyneenä merkillisestä kosinnasta ja tietämättä itkeäkö vai nauraa.
— Pidä minusta edelleenkin ja anna minun rakastaa sinua omalla tavallani. Koetan tyytyä siihen.
— Se ei olisi oikein. Ja jos minun sankarini ilmestyisi, mitä sinusta silloin tulisi?
— Olisin Alec-sedän kaltainen ainakin yhdessä suhteessa — uskollisuudessa.
Tämä vetosi Rosen sydämeen ja hänen mieleensä tuli ajatus: — Täytyykö hänenkin olla yksinäinen koko elämänsä? Minä en rakasta ketään toistakaan, miksen voisi tehdä Macia onnelliseksi ja unohtaa itseni?