Mac selvitti tilanteen ottamalla kynän hänen kädestään ja alkoi tyynesti vuolla sitä. Hymyillen hän kysyi:
— Teräväksi vai tylpäksi?
— Mieluummin teräväksi, vastasi Rose samaan tapaan. Hauska että teet tuota, hän lisäsi rohkaistuen Macin tyyneydestä.
— Teen sen hyvin mielelläni.
— En tarkoittanut kynän vuolemista, vaan romaania, ja hän kosketti edessään olevaa tiheään kirjoitettua lehteä kuin olisi halunnut lukea sen.
— Se on yhteenveto eräästä luennosta, joka koski verenkiertoa, vastasi Mac ystävällisesti kääntäen lehden niin, että Rose voi lukea sitä. — En kirjoita romaania, minä elän sitä parastaikaa, ja hän vilkaisi Roseen kasvoillaan tuo toiveikas ilme, jolla hän tuntui kokoavan hiiliä toisen pään päälle.
— Älä viitsi katsoa minuun tuolla tavoin, se saattaa minut hämilleni, sanoi Rose hiukan nyrpeästi, sillä hän oli ollut ratsastamassa ja tiesi, että kirpeä ilma oli punannut nenän ja posket.
— Koetan muistaa. Se käy aivan huomaamattani. Ehkä tämä parantaa asian.
Hän otti vakavana esiin siniset silmälasit, joita piti tuulisella säällä, ja asetti ne nenälleen.
Rose ei voinut olla nauramatta, mutta tuo kuuliaisuus harmitti häntä, sillä silmälasien piilosta oli entistä helpompaa tarkastella häntä.