— Ei se auta. Ne rumentavat sinua, enkä minä tahdo näyttää siniseltä, sanoi Rose.
— Et sinä minusta näytä siniseltä, sillä kaikki on nyt ruusunpunaista. Ja Mac pisti lasit taskuun nurisematta vähääkään toisen epäjohdonmukaisuutta.
— Ihan totta, Mac, olen väsynyt tähän hullutteluun, se kiusaa minua ja vie sinun aikaasi.
— En ikinä ole tehnyt kovemmin työtä. Mutta kiusaako sinua tosiaan, kun tiedät minun rakastavan sinua? kysyi Mac huolissaan.
— Etkö näe miten pahantuuliseksi se saa minut? sanoi Rose tuntien, ettei mikään sujunut sinnepäinkään kuin hän oli tarkoittanut.
— Vähät okaista, kunhan saan ruusun lopulta! Ja minä toivon vieläkin saavani sen, vaikka siihen kuluisi kymmenen vuotta.
— Minusta on hankalaa; että minua rakastetaan tahdoinpa tai en, huomautti Rose.
— Mutta sinä et voi sille mitään enkä minäkään; siksi minun täytyy rakastaa, kunnes sinä menet naimisiin. Sitten — sitten rupean ehkä sen sijaan vihaamaan jotakuta. Kynä katkesi, kun Macin veitsi luiskahti vahingossa liian syvään.
— Et saa, Mac!
— Mitä en saa? Rakastaako vai vihata?