— Ei, kiitoksia vain, kapteeni. Ruoho on märkää, ja sinä myöhästyt pian koulusta.
— Siitä viis! Tytöistä ei yleensä ole mihinkään, mutta et sinä ennen paljon kastumista pelännyt ja pelasit krikettiä kuin mikäkin. Ettekö te enää koskaan voi tehdä sellaista? kysyi poika katsoen säälivästi naisparkoja, joilta miehisen urheilun riemut ja vaarat oli riistetty.
— Voin minä juosta vielä ja ehdin portille ennen sinua, koetetaan vain! Ja mielijohdettaan seuraten Rose syöksyi alas portaita, ennen kuin Jamie ennätti hämmästyksissään nousta hevosensa selkään ja lähteä perään.
Samassa poikakin oli menossa, mutta Rose oli jo edellä, ja vaikka vanha Sheltie pani parastaan, niin tyttö pääsi maaliin hiukan ennen ja seisoi siellä nauraen ja huohottaen, posket punaisina kirpeästä lokakuun ilmasta. Se oli iloista nähtävää muutamille herroille, jotka juuri ajoivat ohi.
— Hyvin juostu, Rose, sanoi Archie ja hyppäsi ajoneuvoista kättelemään. Will ja Geordie nostivat hattua ja Mac-setä nauroi Jamielle, jonka mielipide tytöistä oli selvästi jonkin verran kohentunut.
— Olipa hyvä, että juuri te sieltä tulitte, sillä te ette vähästä kauhistu. On niin hauskaa olla taas kotona, että vallan unohdin ikäni, sanoi Atalanta silitellen liehuvia hiuksiaan.
— Sinä muistutat kovasti entistä Rosea, kun sinulla on kiharat olkapäillä niin kuin vuosia sitten. Niitähän minä eilen kaipasin, vaikken huomannut mitä se oli. Mitä sedälle ja Febelle kuuluu? kysyi Archie tähyillen Rosen pään yli pihalle, mistä erottui naishahmo punertavien kuusamien välistä.
— Kiitos, pelkkää hyvää. Ettekö tule sisälle?
— Emme mitenkään voi. Liikeasioita, näes. Tämä nuori mies on minun oikea käteni, en voi hetkeksikään luopua hänestä. Tule, Archie, meidän täytyy lähteä tai pojat myöhästyvät junasta, vastasi Mac-setä vetäen kellonsa esiin.
Vilkaisten vielä kerran portilla seisovasta vaaleatukkaisesta olennosta viiniköynnösten lomassa näkyvään tummatukkaiseen hahmoon Archie ajoi pois, ja Jamie ratsasti perässä etsien uudesta omenasta lohtua tappioonsa.