— En, ahkerat, soimaa siedä, vaikka kukkia kannan vain: voi asterit aatteita viedä kotikonnulle kuormittain.
Rose kuuli sanat ja hymyili ajatellen: Vai sitäkö se olikin; hän on alkanut tunteilla ja Jane-täti on läksyttänyt häntä. Kylläpä me tosiaan vartumme!
— Sellainen tulevaisuus ei näytä sinua oikein miellyttävän, sanoi Rose ääneen, sillä Mac oli tunkenut runokirjan taskuunsa ja kirkastunut ilme oli tyystin hävinnyt hänen kasvoiltaan.
— Kyllä se minua miellyttää, minusta lääkärintyö on aina ollut suurenmoista, ja mistäpä löytäisin paremman opettajan kuin setä? Olen päässyt laiskistumaan viime aikoina ja on jo aika ryhtyä johonkin hyödylliseen, joten nyt minä menen. Ja Mac hävisi äkkiä kirjastoon Rosen mennessä Feben luo Plenty-tädin huoneeseen.
Vanha neiti oli juuri pitkän ja vakavan keskustelun jälkeen päättänyt, mitä hänen kuudesta suosikkivanukkaastaan tänään tarjottaisiin, joten häneltä riitti pieni hetki tunteiluun. Niinpä hän Rosen tullessa ojensi kätensä ja sanoi:
— Istupas syliini hetkeksi, että todella tunnen saaneeni tyttöni taas kotiin. Ei, et sinä ole yhtään liian painava, reumatismi alkaa vaivata yleensä vasta marraskuussa. Istu nyt vain, kultaseni, ja pane kädet kaulalleni.
Rose totteli, eikä kumpikaan puhunut hetkeen mitään. Mutta sitten Plenty-täti ojensi kätensä ja tarttui Febeen, joka koetti huomaamatta hiipiä huoneesta.
— Älä mene. Rakkaudessani on tilaa molemmille, vaikkei sylissäni olekaan. Olen niin kiitollinen, kun olen saanut kumpaisenkin tyttöni taas turvallisesti kotiin, etten tiedä mitä tekisin, sanoi Plenty-täti syleillen Febeä niin sydämellisesti, ettei tämä voinut tuntea itseään osattomaksi.
— No, nyt olen saanut rutistaa, niin että tuntuu jo oikein hyvältä. Rose, korjaisitko sinä tuota myssyä, menin nukkumaan sellaisella hopulla, että nauhat lähtivät ja jätin koko komeuden silleen. Febe kulta, pyyhi sinä hiukan pölyjä niin kuin ennenkin; kukaan ei ole tällä välin osannut siistiä minun mieleni mukaan, ja tekee oikein hyvää nähdä miten näppärästi sinä järjestelet kaikki pikkuesineeni, sanoi vanha neiti virkistynyt ilme ruusuisilla kasvoillaan.
— Pyyhinkö pölyt täältäkin? kysyi Febe katsahtaen takahuoneeseen, josta hän ennen piti huolta.