— Ei, kultaseni, teen sen mieluummin itse. Mene sisään jos haluat, mitään ei ole muutettu. Minun täytyy nyt mennä huolehtimaan vanukkaasta. Ja Plenty-täti lyllersi äkkiä pois ääni liikutuksesta väristen, niin että viimeiset sanatkin kuulostivat surullisilta.
Tytöt pysähtyivät kuin pyhäkön kynnykselle ja katselivat huonetta liikuttuneina. Tuntui kuin sen lempeä asukas olisi yhä ollut läsnä. Aurinko paistoi ikkunalaudan vanhoille pelargonioille, nojatuoli oli tavallisella paikallaan valkoinen huivi heitettynä selkänojalle ja haalistuneet tohvelit valmiina vieressä. Kirjat ja käsityökori, neuletyö ja silmälasit olivat kaikki siinä, mihin hän oli ne jättänyt, ja vallitsi sama suloinen rauha, joka aina oli täyttänyt huoneen, niin että katselijat kääntyivät vaistomaisesti kohti vuodetta, josta Peace-täti oli aina heitä hymyillen tervehtinyt.
Kulunut jakkara oli vuoteen vieressä ja tyhjän vuoteen valkoisessa pieluspinossa näkyi pieni syvennys; siinä oli iltaisin levännyt Peace-tädin harmaa pää, kun hän luki iltarukouksensa, jonka hänen äitinsä oli opettanut seitsemänkymmentä vuotta sitten. Sanaakaan sanomatta tytöt sulkivat oven.
* * * * *
— Voi rakas kultaseni, kuinka hauskaa saada sinut takaisin! Tiedän, että tulen hävyttömän aikaisin, mutta en voinut pysyä poissa enää hetkeäkään. Anna minun auttaa; minä ihan kuolen uteliaisuudesta, tahtoisin nähdä sinun hienot tavarasi, sillä näin matka-arkkuja tuotavan, ja sinulla on varmasti kasoittain aarteita, kimitti Annabel Bliss yhteen hengenvetoon, kun hän tuntia myöhemmin syleili Rosea ja katseli huonetta, jossa tavarat olivat vielä hujan hajan.
— Sinäpä näytät pirteältä! Käy istumaan, niin saat nähdä valokuvia.
Setä valitsi parhaat minulle, ja niitä katselee ilokseen, vastasi
Rose pannen käärön pöydälle ja ruveten etsimään lisää.
— Voi kiitoksia, mutta en ehdi nyt, niiden katselemiseen menee tuntikausia. Näytä minulle sen sijaan pariisilaispukusi, niin olet kiltti, minä ihan palan halusta nähdä uusimmat mallit, sanoi Annabel ahnehtien katseellaan isoja arkkuja, jotka näyttivät sisältävän ranskalaisia hienouksia.
— Ei minulla ole ainoatakaan, sanoi Rose.
— Rose Campbell! Tarkoitatko tosiaan, ettet hankkinut ainoatakaan pukua Pariisista, huudahti Annabel tyrmistyneenä.
— En itselleni; Clara-täti tilasi muutamia, ja hän näyttää ne varmasti mielellään sinulle, kunhan laatikot saapuvat.