— Minun mielestäni sinun pitäisi mennä.
— Ja minun mielestäni sinä olisit vielä paljon viehättävämpi, ellet aina hätäilisi siitä, mikä on oikein ja mikä väärin! Alec-setä on syöttänyt sinut täyteen noita merkillisiä käsityksiään.
— Ja siitä olen iloinen! huudahti Rose lämpimästi; mutta sitten hän hillitsi itsensä ja sanoi alistuvasti huoaten: — Tiedäthän: nainen toivoo aina, että mies josta hän pitää olisi kunnollinen. Siksi naiset tahtomattaankin koettavat kasvattaa miehiä.
— Niin, ja meidän pitäisi olla oikeata enkelijoukkoa. Mutta varmasti nuo rakkaat sielut eivät pitäisi meistä muutoksen jälkeen läheskään yhtä paljon, vai mitä arvelet? kysyi Charlie kiusoittavasti hymyillen.
— Ehkäpä eivät. Mutta sinä et pysy asiassa. Etkö aio matkustaa? ahdisti Rose taitamattomasti.
— En, en aio.
Se oli kyllin selvä vastaus, ja sitä seurasi kiusallinen vaitiolo, jonka aikana Rose veti solmun turhan kireälle ja Charlie penkoi pöytälaatikkoa turhan pontevasti.
— Kas, täällä on vanha esine, jonka annoin sinulle aikoja sitten! hän huudahti mielissään näyttäen haalistuneessa nauhassa riippuvaa pientä akaattisydäntä. — Annatko takaisin tämän kivisen sydämen, niin annan sinulle elävän? hän kysyi puoliksi tosissaan, puoliksi piloillaan; tuo pieni koriste herätti liikuttavia muistoja.
— En huoli, vastasi Rose töykeästi suuttuneena kysymyksen loukkaavasta ja julkeasta sävystä.
Charlie nolostui hetkeksi, mutta hänen oli helppo saattaa luontaisella hilpeydellään toiset ja itsensä hyvälle tuulelle.