— Poika raasu! Näytät todella surkealta. Miten voisin ilahduttaa sinua korvaukseksi uhrauksestasi?
— Lakkaa sanomasta minua pojaksi. Se lievittäisi kärsimyksiäni ja antaisi minulle rohkeutta esiintyä avorintaisessa takissa ja kihara otsalla.
Mac puhui niin murheellisella äänellä ja tarkasteli mainittua kiharaa niin synkeästi, että Rose nauroi hänelle vasten kasvoja ja ojensi hänelle kaiken kukkuraksi iltaviittansa. Mac silmäili sitä totisena hetkisen, auttoi sen sitten huolellisesti nurinpäin hänen ylleen ja veti joutsenenuntuvaisen hupun niin rajusti yli pään, että kiharat sen sisällä joutuivat surkeaan sekasortoon.
Rose heitti pois viitan ja pyysi häntä opettelemaan tuon eleen kunnollisesti, minkä toinen nöyrästi teki, ja johdatti hänet läpi eteishallin astuen vain pari kolme kertaa hänen hameensa liepeille. Mutta ovella Rose huomasi unohtaneensa päällyskenkänsä ja pyysi Macia tuomaan ne.
— Älä huoli, ei nyt ole märkää, tämä sanoi vetäen hatun otsalleen ja takin yllensä vähääkään huolehtimatta onnettomista hienouksista.
— Mutta enhän minä voi kävellä kylmillä kivillä ohuissa tanssikengissä, sanoi Rose näyttäen pientä valkoista jalkaansa.
— Ei sinun tarvitsekaan — kas näin, neitiseni. Kursailematta Mac nosti tytön syliinsä ja lennätti hänet vaunuihin, ennen kuin hän ehti sanoa sanaakaan.
— Olet sinäkin saattaja! huudahti Rose hullunkurisen kauhistunut ilme kasvoillaan ja pelasti ohuen pukunsa peitteeltä, johon Mac aikoi kääriä hänet kuin kapaloon.
— Machan tässä vain on, älä välitä, poika sanoi ja heittäytyi vastapäiseen nurkkaan näyttäen mieheltä, joka oli koonnut kaikki voimansa täyttääkseen tuskaisat velvollisuutensa ja jonka oli määrä kestää tai kuolla.
— Mutta herrasmies ei sieppaa naista kuin jauhosäkkiä ja paiskaa häntä vaunuihin tällä tavoin. Sinä näyt tarvitsevan kasvatusta, ja minun on tosiaan aika ruveta huolehtimaan sinun seuratavoistasi. Koeta nyt muistaa missä olemme äläkä saata itseäsi tai minua pulaan, jos se vain on vältettävissä, pyyteli Rose peläten joutuneensa ojasta allikkoon.