— Onko tuo kirja sinusta hyödyllinen, Dan? kysyi herra Laurence osoittaen kaapin päällä olevaa isoa avointa kirjaa.
— On toki. Siinä kerrotaan kaikki, mitä haluan tietää hyönteisistä. Toin sen tänne nähdäkseni, miten perhoset on kiinnitettävä. Ja minä panin siihen päällyspaperit, ettei se likaannu, vastasi Dan ja sulki kirjan peläten lainaajan ehkä pitävän häntä huolimattomana.
— Annapas sitä vähän tänne, sanoi Laurie-herra, otti kynänsä ja kirjoitti kirjaan Danin nimen. Asettaessaan sen eräälle nurkkahyllylle, jossa ei ollut muuta kuin täytetty pyrstötön lintu, hän sanoi:
— Tässä on alku museokirjastolle. Minä hankin tänne lisää kirjoja ja Demi saa pitää ne järjestyksessä. Missähän mahtavat olla ne pienet, hauskat kirjat, joita me ennen luimme, Jo. "Hyönteiset rakentajina" — tai jokin sen niminen kertoi muurahaisten taisteluista, mehiläiskuningattarista, sirkoista jotka syövät reikiä vaatteisiin, varastavat maitoa tai tekevät muita kolttosia.
— Ne ovat kotona ullakolla. Minä pyydän lähettämään ne tänne ja sitten me paneudumme luonnonhistoriaan oikein sydämen halusta, lupasi Jo-rouva auliisti.
— Eikö sellaisista asioista ole vaikea kirjoittaa? kysyi Nat, joka vihasi ainekirjoitusta.
— Ehkä aluksi, mutta pian se alkaa tuntua hauskalta. Jos sinusta nämä aiheet ovat vaikeita, mitä olisitkaan sanonut sellaisesta, joka kerran annettiin kolmitoistavuotiaalle tytölle. Aineen nimi oli näet "Themistokleen, Aristideen ja Perikleen keskustelu Delos-liitolta saatujen varojen käytöstä Ateenan kaunistamiseksi", sanoi Jo-rouva.
Pojat ähkyivät jo kuullessaan pitkän otsikon ja herroja nauratti aiheen mielettömyys.
— Kirjoittiko hän siitä? kysyi Demi kunnioittavasti.
— Kirjoitti, mutta voitte kuvitella, miten hirveä työ siinä oli.