Minä perhona liidellä tahtoisin
aina luottaisin kauniiseen säähän
mutta en koskaan tahtoisi
Danin pistävän kanverttia päähän."
Tämä tavaton taidonnäyte hämmästytti kaikkia, ja Demin täytyi lukea runo uudestaan. Se oli kyllä vaikea tehtävä, sillä hieman ontuvissa säkeissä ei ollut välimerkkejä ja pikku runoilijalta oli henki loppua pitkiä säkeitä lukiessaan.
— Hänestä tulee vielä toinen Shakespeare, sanoi Jo-rouva nauraen kuollakseen, sillä tämä runohelmi muistutti hänelle sitä runoa, jonka hän itse oli kirjoittanut kymmenen ikäisenä ja joka alkoi hieman epävarmasti:
"Jos hauta pieni olisi mulla mäen laitamalla, niin perhot, linnut ja hyttyset mulle laulais taivahalla."
— Astupas esiin, Tommy. Jos itse aineeseen on käytetty yhtä paljon mustetta kuin noihin tahroihin, niin se onkin aika pitkä, sanoi herra Bhaer, kun Demi oli saatu suostutelluksi takaisin paikalleen.
— Ei se ole aine, se on kirje. Katsokaas, minä ihan unohdin, että tänään on minun vuoroni, ja muistin sen vasta koulun loputtua. En tiennyt mistä olisin kirjoittanut eikä ollut enää aikaa lukea, siksi kirjoitin kirjeen isoäidille. Siinä puhutaan vähän linnuista, ehkä se kelpaa.
Tämän pitkän anteeksipyynnön jälkeen Tommy sukelsi mustemereen ja tankkasi kirjettään pysähtyen silloin tällöin saadakseen selvää omista harakanvarpaistaan.
"Rakas isoäiti. — Toivon, että voit hyvin. James-setä lähetti minulle taskupyssyn. Se on kaunis pieni murha-ase, tämän näköinen — ja Tommy piirsi ilmaan kummallisen kuvion, joka muistutti lähinnä jonkinmoista pumppua tai höyrykonetta — piippu on kaksikymmentä kaksi, perä on kahdeksan ja sen voi taivuttaa A-kirjaimen muotoon, liipaisin on kolme ja hana kaksi senttiä. Se ladataan takaa ja paukahtaa kauheasti ja kantaa kauas. Minä aion pian mennä ampumaan oravia. Olen ampunut museoon monta hienoa lintua. Niillä on täpliä rinnassa ja Dan pitää niistä kovin. Hän täytti ne hienosti ja ne istuvat luonnollisessa asennossa puussa, vain yksi on kuin humalassa. Täällä oli työssä eräs ranskalainen, ja Pöppö lausui hänen nimensä niin hassusti, että minun täytyy kertoa siitä. Hänen nimensä oli Germain. Ensin Pöppö sanoi 'Jerry', ja kun me nauroimme sille, hän muutti sen Jeremiaaksi. Sitä pilkattiin ja siitä tuli herra Germani ja lopulta Garryman, joksi se jäi. Minä en kirjoita sinulle usein, koska minulla on niin paljon tekemistä, mutta minä ajattelen sinua usein ja pidän sinusta ja toivon, että voit niin hyvin kuin ilman minua voit voida.
— Pojanpoikasi
Thomas Buckminster Bangs.