— Nyt on minun vuoro, sanoi Teddy, joka oli oppinut muutaman säkeen ulkoa ja oli toisten esiintyessä noussut vähän väliä pystyyn. Nyt hän ei enää jaksanut odottaa sekuntiakaan.
— Poika unohtaa, jos hänen vielä pitää odottaa, ja minulla oli aikamoinen työ opettaa se hänelle, sanoi hänen äitinsä.
Teddy tallusteli puhujan paikalle ja kumarsi ja niiasi yhtaikaa aivan kuin haluten tehdä kaikkien mieliksi. Sitten hän lausui melkein henkeä vetämättä seuraavat säkeet painottaen aina vääriä sanoja:
"Pienet vesipisaraiset, hienot hiekkajyvät luovat maita mantereita sekä meret syvät. Pienet ystävyyden sanat kaunistavat kieltä, tuovat kotiin viihtyisyyttä, kohottavat mieltä."
Lopussa hän läpytti käsiään ja sai toiset kaksin verroin innostumaan, sitten hän juoksi äitinsä luo ja piilotti päänsä tämän helmaan riemuissaan valtavista suosionosoituksista.
Dick ja Doll eivät kirjoittaneet, mutta heidät oli innostettu tarkkailemaan eläinten ja hyönteisten tapoja ja kertomaan mitä olivat nähneet. Dickistä se oli hauskaa, ja hänellä olikin aina paljon kerrottavaa. Hän marssi vuorollaan pöydän luo ja katsellen yleisöä luottavasti kirkkailla silmillään kertoi tietonsa niin tosissaan, ettei kukaan huomannut hänen kyttyräselkäänsä.
— Minä olen tarkastellut sudenkorentoja ja lukenut Danin kirjastakin ja koetan kertoa mitä muistan. Lammikolla niitä tapaa suuret joukot lentelemässä ympäriinsä. Ne ovat sinisiä ja niillä on isot silmät ja verkkomaiset siivet ja ne ovat kauniita. Minä otin yhden kiinni tarkastellakseni, ja se oli varmastikin kaunein hyönteinen jonka olen nähnyt. Sudenkorento pyydystää pieniä eläviä syötäväkseen, ja sillä on omituiset koukut, jotka se panee linkkuun, silloin kun se ei metsästä. Se rakastaa auringonpaistetta ja tanssii päivät päästänsä. Odottakaas, mitä minun vielä piti niistä kertoa? Ai, nyt muistan! Sudenkorento laskee munansa veteen ja ne laskeutuvat pohjaan ja hautautuvat liejuun. Niistä tulee ulos pieni ruma elukka; en tiedä sen nimeä, mutta se on ruskea ja se saa uuden nahan ja kasvaa yhä suuremmaksi. Mutta kestää kaksi vuotta ennen kuin siitä tulee sudenkorento. Nyt tulee merkillisin asia, kuunnelkaa tarkkaan, sillä ette taida tietääkään sitä. Se näet tuntee, milloin on valmis, ja silloin ruma toukkamainen otus nousee vedestä kivelle tai kaislalle ja sen selkä halkeaa.
— Älähän, sitä minä en usko, sanoi Tommy, joka ei juuri tarkkaillut ympäristöään ja todella luuli, että Dick panee omiaan.
— Aukeaahan sen selkä? vetosi Dick herra Bhaeriin, joka pikku puhujan suureksi mielihyväksi nyökkäsi myöntävästi.
— Niin on syntynyt sudenkorento, ja se istuu päivänpaisteeseen ja kokoaa voimia. Se kasvaa vahvaksi ja levittää kauniit siipensä ja lentää ilman halki eikä enää ole toukka. Siinä kaikki mitä tiedän. Mutta minä pidän varani ja yritän nähdä, kun se kuoriutuu, sillä on varmasti hurjan hauskaa muuttua komeaksi sudenkorennoksi.