Sisäistä muutosta seurasi ulkonainenkin, sillä noiden muutaman viikon aikana Demi näytti kasvaneen pitkäksi pojaksi ja alkoi luopua lapsellisista leikeistä. Hän kasvoi niistä irti ja kaipasi nyt jotain miehekkäämpää. Hän kävi käsiksi vihaamaansa laskuoppiin ja syventyi siihen niin tosissaan, että hänen setänsä oli hyvillään, vaikkei ymmärtänyt koko mielijohdetta, ennen kuin Demi sanoi:
— Minä aion ruveta isona kirjanpitäjäksi niin kuin isäkin, ja minun täytyy osata hyvin laskea, muuten minä en voi esittää yhtä siistejä ja hyvin vietyjä tilikirjoja.
Toisella kertaa hän tuli tätinsä luo ja kysyi vakavana:
— Kuinka pieni poika voisi ansaita rahaa?
— Miksi sinä sitä kysyt, kultaseni?
— Isä pyysi minua pitämään huolta äidistä ja tytöistä, ja minä pidänkin, en vain tiedä, kuinka aloittaisin.
— Ei hän tarkoittanut nyt, vaan sitten kun tulet suureksi.
— Mutta minä haluaisin aloittaa jo nyt, ja minun pitäisi ansaita rahaa, että voisin ostaa heille jotain. Minä olen kymmenvuotias ja monet minun iässäni jo ansaitsevat.
— Hyvä, sovitaan että sinä haravoit karisseet lehdet ja peität niillä mansikkamaan. Minä maksan siitä sinulle dollarin, sanoi Jo-täti.
— Mutta eikö se ole liian paljon? Minä ennätän tehdä sen päivässä. Sinun täytyy olla kohtuullinen etkä saa maksaa liian paljon, sillä minä tahdon tosiaan ansaita rahaa!