— Anna minun ensin miettiä vähän, sanoi Rob ja käpertyi äitinsä syliin.
— Meillä on oikein sukuvikana livistää vuoteesta, selitti Jo-rouva. — Demillä oli tämä paha tapa, ja aikoinaan minä pompin vuoteesta pitkin yötä. Meg luuli aina, että talo palaa ja lähetti minut alakertaan katsomaan, ja minä jäin sinne huvittelemaan, kuten tämä tottelematon pojanvesseli tässä.
— Nyt minä olen miettinyt, ilmoitti Rob, joka halusi innokkaasti lunastaa pääsyn tähän hauskaan piiriin.
Koreaan peitteeseen kääriytyneenä hän sitten kertoi lyhyen, mutta surullisen tarinansa.
— Olipa kerran rouva, jolla oli miljoona lasta ja yksi kiltti pieni poika. Rouva meni yläkertaan ja sanoi: "Et saa mennä pihalle." Mutta poika meni ja putosi kaivoon ja hukkui.
— Joko se loppui? kysyi Franz, kun Rob pysähtyi vetämään välillä henkeä.
— Ei, se jatkuu vielä, vastasi Rob ja hieroi kulmiaan saadakseen uutta innoitusta.
— Mitä rouva teki, kun poika oli pudonnut kaivoon? auttoi hänen äitinsä.
— Ai, hän pumppusi pojan ylös ja kääri hänet sanomalehteen ja pani hyllylle kuivumaan.
Hillitön naurunremakka seurasi yllättävää loppua, ja Jo-rouva taputti kiharaista päätä sanoen juhlallisesti: