— Kyllä osaavat, minäkin olen pelannut, nauroi rouva Bhaer iloisesti muistaessaan tätä nuoruutensa erikoishuvia.
— Minä osaan varmasti. Olen pelannut usein Deminkin kanssa, ja meillä oli oikein hauskaa, mutta nyt hän ei tahdo minua mukaan, koska toiset pojat nauravat hänelle, sanoi Daisy syvästi loukkaantuneena veljensä kovasydämisyydestä.
— Hän taitaa sittenkin olla oikeassa. Se käy kyllä päinsä kun te olette kahden, mutta se on sinulle liian rankkaa peliä silloin kun poikia on kokonainen tusina. Minä ainakin keksisin jotain hauskaa, jota voisin leikkiä itsekseni.
— Mutta minä olen kyllästynyt leikkimään yksin, valitti Daisy.
— Lupaan leikkiä sinun kanssasi silloin tällöin, mutta juuri nyt minun täytyy mennä järjestelemään kaupunkimatkaani. Saat tulla mukaan katsomaan äitiä, ja jos haluat, voit jäädä hänen luokseen.
— Kyllä minä lähden mielelläni katsomaan häntä ja Josy-vauvaa, mutta annathan minun tulla takaisin. Demi kaipaisi minua, ja minä olen niin mielelläni täällä.
— Etkä sinäkään tule toimeen ilman Demiä, sanoi Jo-täti, joka tiesi, miten kiintynyt Daisy oli ainoaan veljeensä.
— En tulisikaan. Mehän olemme kaksoset ja siksi me rakastamme toisiamme enemmän kuin muut ihmiset, vastasi Daisy kasvot kirkastuen, sillä hän piti kaksosena olemista suurimpana kunniana, mikä hänen osakseen koskaan voisi tulla.
— No, mitä aiot tehdä sillä aikaa kun minä häärin? kysyi rouva Bhaer latoessaan suurella kiireellä kaappiin liinavaatepinoja.
— En tiedä, minä olen kyllästynyt nukkeihin ja semmoisiin. Kunpa keksisit minulle jonkin uuden leikin, sanoi Daisy keikkuen haluttomana ovessa.