Se oli jo viides pää, joka oli kurkistanut sisään viimeisen puolen tunnin kuluessa. Mutta koska rouva Bhaer oli siihen tottunut, hän kohotti vain katseen työstään ja sanoi reippaasti:
— Mitä sitten, poikaseni?
Nat tuli sisään, sulki oven huolellisesti jäljessään ja sanoi kiihtyneellä, huolestuneella äänellä:
— Dan on tullut.
— Kuka Dan?
— Hän oli minun kaverini siihen aikaan, kun soittelin kaduilla. Hän myi lehtiä ja oli kiltti minulle. Minä näin hänet toissa päivänä kaupungilla ja kerroin, kuinka hauskaa täällä on, ja nyt hän on sitten tullut tänne.
— Kas vain, pianpas hän tulikin käymään.
— Ei hän käymään tullut, hän haluaa jäädä, jos te vain sallitte, sanoi Nat viattomasti.
— Niinkö, mutta ei se taida oikein käydä, sanoi rouva Bhaer melko yllättyneenä Natin mutkattomasta ilmoituksesta.
— Miksei? Minä luulin, että te otatte mielellänne köyhiä poikia asumaan luoksenne ja olette heille hyvä niin kuin olette ollut minullekin, sanoi Nat hämmästyneenä ja hädissään.