— Niin minä otankin, mutta haluan ensin tietää heistä jotakin. Minun täytyy valita, koska heitä on niin paljon. Eikä täällä ole tilaa kaikille. Toivoisin kyllä että olisi.
— Minä pyysin häntä tulemaan, koska luulin teidän pitävän siitä, mutta jos ei ole tilaa, hän voi lähteä pois saman tien, sanoi Nat surullisena.
Rouva Bhaeria liikutti pojan luottamus hänen vieraanvaraisuuteensa eikä hänellä ollut sydäntä pettää Natin toiveita. Siksipä hän sanoi:
— Kerro minulle jotakin Danista.
— En tiedä hänestä mitään. Hänellä vain ei ole ketään sukulaisia ja hän on köyhä. Hän oli kiltti minulle ja nyt minä tahtoisin tehdä jotain hyvää hänelle.
— Tärkeitä syitä kaikki tyynni. Mutta tosiaan, Nat, talo on täynnä, enkä minä tiedä, mihin panisin hänet, sanoi rouva Bhaer, jolla oli yhä suurempi halu esiintyä sellaisena hätäsatamana, jona Nat häntä piti.
— Hän voisi saada minun vuoteeni ja minä nukkuisin tallissa. Nyt ei ole ollenkaan kylmä ja minulle se on samantekevää. Isän kanssa minä nukuin missä sattui, sanoi Nat innokkaasti.
Jokin Natin äänessä ja ilmeissä sai rouva Bhaerin laskemaan kätensä pojan olalle ja sanomaan lempeästi:
— Tuo sisään ystäväsi, Nat. Kyllä kai me saamme hänelle tilaa antamatta sinun paikkaasi.
Iloisena Nat juoksi tiehensä ja palasi pian mukanaan varsin epämiellyttävän näköinen poika, joka käveli laahustaen ja katseli ympärilleen niin röyhkeän ja juron näköisenä, että rouva Bhaer heti ajatteli mielessään: