— Koskee kamalasti, mutta minä en itke.
— Juokse uudestaan, käski Pumppu harmissaan, ja Nan olisi juossut, ellei Nat olisi estänyt häntä. Tommykin unohti helteen ja iski Pumpun kimppuun kuin tappelukukko.
— Lopeta senkin, tai minä heitän sinut katolle! hän huusi ja puisteli paksukaisparkaa niin, ettei tämä vähään aikaan tiennyt seisoiko päällään vai jaloillaan.
— Itse hän yllytti, sai Pumppu vain sanotuksi, kun Tommy päästi hänet.
— Vähät siitä. On halpamaista kiusata pikku tyttöä tuolla tavalla, moitti Demi.
— Pyh! En minä välitä enkä ole mikään pikku tyttö. Minä olen vanhempi kuin sinä ja Daisy, ettäs tiedät! kivahti Nan kiittämättömästi.
— Älä saarnaa, pastori, itse sorrat Daisya joka ikinen päivä, huusi
Kommodori Emil, joka juuri ilmestyi paikalle.
— Enkä sorra, enhän, Daisy? sanoi Demi kääntyen sisareensa, joka hoiti Nanin kihelmöivää kättä ja suositteli vettä parhaana lääkkeenä otsaan kohoavaan tulipunaiseen kuhmuun.
— Et tietenkään, vakuutti Daisy, mutta totuus pakotti hänet lisäämään: — Vaikka kyllä sinä joskus vähän vahingossa kiusaat.
— No, päivää, pyryharakka, tervehti herra Bhaer, kun Nan tuli toisten kanssa illalliselle. — Anna oikea käsi, tyttöseni, ja tervehdi niin kuin on tapana, hän lisäsi Nanin ojennettua hänelle vasemman kätensä.