— Ai, minä en koskaan itke enkä valita, vaikka koskisi kuinka, mahtaili Nan.
— Pyh! Minä saisin sinut itkemään parissa minuutissa, kivahti Pumppu nousten seisomaan.
— Koetas.
— No, rutista sitten tuota nokkosta. Pumppu osoitti seinän vierellä rehottavaa muhkeata kasvia.
Nan tarttui nokkoseen ja nyhtäisi sen maasta riuskasti välittämättä poltosta.
— Hyvä, hyvä, huusivat pojat antaen täyden tunnustuksen heikommankin sukupuolen osoittamalle rohkeudelle.
Nähtyään ettei nokkonen vaikuttanut Naniin Pumppu päätti saada hänet tavalla tai toisella itkemään, ja siksi hän härnäsi:
— Sinun kätesi ovat niin parkkiintuneet, ettei niihin mikään koske. Mutta juoksepas pääsi oikein kovasti seinään, niin saadaan nähdä, etkö itke.
— Älä tee hulluja! kielteli Nat.
Mutta Nan oli jo vauhdissa ja juoksi päätä pahkaa seinään niin että paukahti. Hän meni nurin niskoin ja oli aivan pökerryksissä, mutta sinnikkäästi hän nousi pystyyn ja sanoi irvistellen kivusta: