— Silloin hän saa lähteä heti, sanoi Daisy päättävästi.
— Ei ketään voi ajaa pois kutsuista, sehän on mahdotonta.
— No sitten ei enää ikinä kutsuta häntä.
— Se kyllä tepsii. Hän on hirveän pahoillaan, jos ei pääsekään päivällisille.
— Ja silloin laitetaan niin hienoja herkkuja kuin ikinä osataan. Hyvää lientä, jota ammennetaan kulhosta kauhalla, lintupaistia ja kastiketta ja kaikenlaisia hyviä vihanneksia.
— Kello on pian kolme ja meidän pitää pukeutua, huomautti Nan, joka oli hankkinut tilaisuutta varten hienon puvun ja paloi halusta käyttää sitä.
— Minä olen äiti, eikä minun tarvitse hienostella, sanoi Daisy ja puki päälleen punaisilla nauharuusukkeilla koristellun yömyssyn sekä Jo-tädin pitkän hameen ja huivin. Silmälasit ja iso miesten nenäliina täydensivät asua ja tekivät tytöstä lylleröisen, punaposkisen eukon.
Nanilla oli kimppu tekokukkia, vanhat vaaleanpunaiset tohvelit, keltainen liivi, vihreä musliinihame ja pölyhuiskun sulista tehty viuhka.
— Minä olen tytär, niin että minä saan koristella itseäni aika lailla ja minun pitää tanssia ja laulaa ja puhua enemmän kuin sinun. Äidithän tarjoavat vain teetä ja ovat säädyllisiä.
Äkkiä kuului ovelta kova koputus, joka lennätti neiti Smithin nojatuoliin leyhyttämään itseään arvokkaasti viuhkalla, kun taas hänen äitinsä istahti sohvaan suorana kuin kynttilä koettaen näyttää hyvin säädylliseltä. Pikku Bess, joka sattui olemaan vieraisilla, leikki sisäkköä, avasi oven ja sanoi kikattaen: