— Kiitos, tulemme mielihyvin, minun täytyy vain ottaa Teddy mukaan, vastasi rouva Bhaer, ja hänen hymynsä ilahdutti Demiä kuin päivänpaiste sateen jälkeen.
— Hauskaa saada hänetkin mukaan. Pikku vaunut odottavat jo tyttöjä.
Ethän pahastu, täti, vaikka saatkin kävellä Keisariharjulle?
— Päinvastoin, kävelen oikein mielelläni. Mutta onko varmaa, etten häiritse teitä?
— Et tietenkään. Koko huvi menisi pilalle, jos sinä jäisit pois, sanoi Demi tosissaan.
— Olette kovin ystävällinen, herra, sanoi Jo-täti tehden hoviniiauksen. — Joutukaapas nyt, tytöt, ei anneta heidän odottaa; hatut päähän ja matkaan. Palan halusta nähdä, mitä he ovat keksineet.
Rouva Bhaerin puhuessa kaikki joutuivat valmiiksi, ja viidessä minuutissa oli kolme tyttöä ja Teddy sijoitettu 'pyykkikoriin', joksi Tobyn vetämiä pajupunoskärryjä sanottiin. Demi johti kulkuetta, jonka jälkijoukkona tulivat Jo-rouva ja Kit-koira. Tobylla oli päässään pölyhuiska, vaunujen yläpuolella liehui kaksi kummallista lippua, Kitillä oli kaulassa sininen ruusuke, jota se inhosi, Demi oli pistänyt komean voikukkakimpun napinreikäänsä ja Jo-rouva tilaisuuden kunniaksi avannut japanilaisen päivänvarjonsa.
Ylhäällä harjulla ei näkynyt muuta kuin tuulessa aaltoilevaa ruohikkoa, ja lapset olivat pettyneitä. Silloin Demi sanoi jännitystä lisäten:
— Astukaa nyt kaikki rattailta ja seiskää hiljaa, niin salaisuus ilmestyy, ja hän poistui kallion taa, josta oli silloin tällöin pistänyt näkyviin joku pää.
Odotettiin hetken aikaa jännittyneinä, sitten Nat, Demi ja Tommy marssivat esiin. Heillä oli käsissään kolme uudenuutukaista leijaa, jotka he toivat kohteliaasti tytöille.
— Eikä tässä ole vielä kaikki, pojat ilmoittivat riemuissaan ja juostuaan kallion taa he ilmestyivät taas takaisin kantaen suunnattoman suurta leijaa, johon oli maalattu loistavin keltaisin kirjaimin: "Äiti Bhaerille".