Toinen oli äidiltä ja sai hänen silmänsä vettymään ja poskensa hehkumaan, sillä siinä sanottiin:
"Rakas tyttöni! Kirjoitan sinulle pari sanaa, että saisit tietää, kuinka iloinen ja onnellinen olen ollut nähdessäni sinun ponnistelevan eteenpäin itsehillinnän tiellä. Et puhu mitään vaikeuksista, epäonnistumisistasi ja edistyksestäsi ja luulet ehkä ettei niitä näe kukaan muu kuin Ystävä, jonka apua pyydät joka päivä, mikäli voin päätellä kirjasi kuluneista kansista. Mutta minäkin olen kamppailusi huomannut ja uskon sydämestäni päätöksesi vilpittömyyteen, koska se jo alkaa kantaa hedelmää. Jatka, kultaseni, kärsivällisesti ja rohkeasti, ja usko ettei kukaan ota hellemmin osaa taisteluusi kuin oma
Äitisi."
— Tämä on parempaa kuin koko maailman rikkaus ja kunnia. Voi, äiti, minä koetan! Minä koetan edelleen enkä väsy, koska sinä autat minua.
Painaen päänsä käsiin Jo kostutti kirjallista tekelettään muutamilla kyynelillä, sillä hän ei todella ollut aavistanut kenenkään huomaavan hänen ponnistuksiaan, ja tämä vakuutus oli sitäkin kallisarvoisempi ja rohkaisevampi, kun se oli odottamaton ja tuli henkilöltä, jonka kiitos merkitsi hänelle eniten. Tuntien olevansa kykenevämpi kuin koskaan kohtaamaan Apollyoninsa hän piilotti kirjeen puseronsa alle ikään kuin kannustajaksi ja muistuttajaksi ja avasi sitten toisen kirjeen valmiina sekä hyviin että huonoihin uutisiin. Laurie kirjoitti suurella käsialalla kiireissään:
"Rakas Jo,
Minun luokseni tulee huomenna muutamia englantilaisia poikia ja tyttöjä ja koetamme pitää hauskaa. Jos ilma on kaunis, pystytän telttani Pitkälle niitylle ja soudan koko joukon sinne syömään leiriateriaa ja pelaamaan krokettia. Teemme nuotion, syömme kuin mustalaiset ja keksimme kaikenlaista hauskaa. He ovat reilua väkeä ja pitävät sellaisesta. Brooke tulee paimentamaan poikia, ja Kate Vaughan saa olla 'esiliinana' tytöille. Teidän täytyy kaikkien tulla, Beth ei saa mistään hinnasta jäädä pois, kukaan ei tee hänelle pahaa. Älkää välittäkö eväistä — minä pidän huolen niistä ja kaikesta muustakin, kunhan vain tulette. Tulisessa kiireessä ikuisesti sinun
Laurie."
— Hip hei! hihkaisi Jo ja syöksyi kertomaan uutisia Megille. — Tottahan saamme mennä, äiti! Se olisi suuri apu Laurielle, sillä minä osaan soutaa ja Meg voi auttaa aterian valmistamisessa ja lapsetkin voivat jollakin tavalla olla hyödyksi.
— Toivottavasti Vaughanit eivät ole kovin hienoja ja juhlallisia ihmisiä. Tiedätkö heistä mitään, Jo? kysyi Meg.