— Tiedän vain, että heitä on neljä. Kate on vanhempi kuin sinä, Fred ja Frank — kaksoset — suunnilleen minun ikäisiäni, ja sitten on vielä pieni tyttö Grace, joka on yhdeksän- tai kymmenvuotias. Laurie on tutustunut heihin ulkomailla ja pitää paljon pojista, mutta luulen ettei hän erityisesti ihaile Katea — ainakin hän nyrpisti nenäänsä puhuessaan hänestä.
— Olen iloinen, että karttuunipukuni on kunnossa, se on sievä ja sopii juuri tällaiselle retkelle, sanoi Meg mielissään. — Minkä sinä panet, Jo?
— Punaharmaan merimiespukuni, se välttää mainiosti. Aion soutaa ja juosta koko ajan enkä tahdo ylleni mitään hienoa ja hankalaa. Tulet kai mukaan, Beth?
— Jos minun ei tarvitse puhua kenenkään pojan kanssa.
— Ei ainoankaan.
— Tulen mielelläni Laurien vuoksi enkä pelkää herra Brookea, hän on hyvin ystävällinen, mutta en tahtoisi leikkiä enkä laulaa enkä sanoa mitään. Teen työtä enkä ole kenellekään vaivaksi, ja jos pidät huolta minusta, Jo, tulen mukaan.
— Kas noin minun kiltti tyttöni sanoo, sinä koetat voittaa ujoutesi, ja siitä minä pidän. Vikojensa nujertaminen ei ole helppoa, mikäli minä tiedän, ja ystävällinen sana antaa hyvän sysäyksen. Kiitos, äiti! Ja Jo painoi suudelman äitinsä laihalle poskelle.
— Minä sain laatikollisen suklaanappeja ja kuvan, jonka halusin jäljentää, sanoi Amy näyttäen saalistaan.
— Ja minä sain herra Laurencelta kirjeen, jossa hän pyytää minua tänä iltana luokseen soittamaan ennen kuin lamput sytytetään, lisäsi Beth, jonka ystävyys vanhan herran kanssa kukoisti yhä.
— Mennään nyt töihin ja ollaan kahta ahkerampia tänään, niin että huomenna saadaan pitää hauskaa omatunto puhtaana, sanoi Jo ja vaihtoi kynänsä luutaan.