Kun aurinko kurkisti tyttöjen huoneeseen varhain seuraavana aamuna luvaten kaunista ilmaa, sen eteen avautui lystikäs näky. Jokainen oli valmistautunut juhlapäivää varten omalla tavallaan. Megillä oli ylimääräinen rivi papiljotteja otsallaan, Jo oli tuhlannut palaneisiin kasvoihinsa viljalti ihovoidetta, Beth oli ottanut Joannan sänkyyn tehdäkseen lähenevän eron sille vähemmän raskaaksi ja Amy likistänyt nenänsä teräspihtiin saadakseen tuohon harmilliseen ruumiinosaan edes pikkuriikkisen kyömyn. Pihti oli sitä lajia, jota taiteilijat käyttävät kiinnittäessään paperilevyä työpöytäänsä, ja siis erittäin sopiva ja tehokas siihen tarkoitukseen, johon sitä käytettiin. Tämä lystikäs näky varmaan huvitti aurinkoa, sillä se nauroi niin leveästi, että Jo heräsi ja huomattuaan Amyn koristuksen herätti naurullaan sisarensakin.
Nauru ja päivänpaiste olivat hyviä enteitä huviretkelle lähdettäessä, ja pian kummassakin talossa alkoi iloinen hyörinä. Beth, joka tuli ensimmäisenä valmiiksi, asettui ikkunaan tähystäjäksi ja joudutti sisariensa pukeutumista tiedottamalla jatkuvasti mitä naapuritalossa tapahtui.
— Tuolla renki kantaa telttaa. Rouva Baker panee eväät kahteen isoon koriin. Nyt herra Laurence katsoo taivasta ja tuuliviiriä — jospa hänkin tulisi mukaan. Tuossa on Laurie merimiespuvussa — onpas hän komean näköinen! Voi hirmuista, tuolla tulee koko vaunullinen vieraita — iso neiti, pieni tyttö ja kaksi kauheata poikaa. Toinen on rampa, poikaparka, hänellä on kainalosauva. Laurie ei puhunut siitä mitään. Pitäkää kiirettä, tytöt, on jo myöhä. Mitä, tuossahan on Ned Moffat! Katso, Meg, eikö tuo ole se herra, joka nosti sinulle lakkia, kun olimme ostoksilla?
— Niin onkin. Kas kummaa, että hän tulee mukaan. Luulin hänen matkustaneen vuoristoon. Tuolla on Sallie. Onpa hauskaa, että hän ehti kotiin ajoissa. Kelpaanko minä, Jo? kysyi Meg kiihdyksissään.
— Olet sievä kuin kaunokki. Nosta hameesi vähän ylemmäksi ja pane hattu suoraan. Se näyttää liian hempeältä tuolla tavalla ja tipahtaa pois ensimmäisessä tuulenpuuskassa. No, joutukaa nyt!
— Mutta Jo, ethän vain aio panna tuota kauheata hattua päähäsi? Se on liian hassu! Et saa ruveta linnunpelätiksi, sanoi Meg kauhistuneena, kun Jo sitoi punaisella nauhalla päähänsä leveälierisen hatun, jonka Laurie oli piloillaan lähettänyt hänelle.
— Minäpä vain panen sen — hattu on mainio, kevyt ja varjoisa. Siitä tulee hyvä pila, enkä välitä vaikka olisin linnunpelätti, kunhan minun vain on hyvä olla.
Niine hyvineen Jo marssi ulos, ja toiset seurasivat häntä, kaikki heleissä kesäpuvuissaan, kasvot hilpeinä ja raikkaina.
Laurie riensi heitä vastaan ja esitti heidät sydämellisesti ystävilleen. Vastaanottohuoneena oli ruohokenttä, jolla pian vallitsi vilkas hyörinä. Meg oli iloinen huomatessaan, että Kate Vaughan, vaikka olikin jo kahdenkymmenen, pukeutui niin yksinkertaisesti, että amerikkalaisilla tytöillä olisi ollut syytä ottaa oppia hänestä. Edelleen Meg oli hyvin mielissään, kun herra Ned vakuutti tulleensa mukaan yksinomaan hänen tähtensä.
Jo ymmärsi miksi Laurie nyrpisti nenäänsä puhuessaan Katesta, sillä tämä nuori neiti oli verhonnut itsensä luoksepääsemättömyyden vaippaan, joka jyrkästi erosi toisten tyttöjen vapaasta ja luontevasta käytöksestä. Beth tarkasti vieraita poikia ja huomasi että rampa poika ei ollut lainkaan 'kauhea', vaan herttainen, ujo ja arka, ja päätti olla hänelle ystävällinen sen vuoksi. Amy näki Gracessa hyvin kasvatetun, iloisen pienen naisen, ja tuijotettuaan toisiinsa sanattomina tytöt tulivat äkkiä oikein hyviksi ystäviksi.