— Mitä sinä hänestä tiedät? kysyi Laurie, joka oli kiitollinen neuvosta, mutta ei pitänyt saamastaan läksytyksestä ja tarttui mielellään uuteen keskustelunaiheeseen.
— Vain sen mitä isoisäsi on kertonut — kuinka hyvää huolta hän piti äidistään tämän eläessä ja kuinka hän päätti olla menemättä ulkomaille kotiopettajaksi, koska ei tahtonut lähteä hänen luotaan, ja kuinka hän nyt auttaa erästä vanhaa vaimoa, joka hoiti hänen äitiään. Hän ei koskaan puhu siitä mitään, mutta on niin jalomielinen ja kärsivällinen ja hyvä kuin suinkin toivoa voi.
— Niin hän onkin, tuo kunnon ukko, sanoi Laurie kaikesta sydämestään, kun Meg punastui omaa innokasta puhettaan. — On aivan isoisän tapaista ottaa salavihkaa selville hänen hyvät puolensa ja kertoa niistä toisille, jotta hekin pitäisivät hänestä. Brooke ei voinut ymmärtää minkä tähden äitinne on ollut aivan erikoisen ystävällinen, kutsunut hänet teille minun kanssani ja kohdellut häntä kaikin puolin herttaisesti. Hänen mielestään äitinne on aivan täydellinen, ja hän on ylistänyt teitä kaikkia pilviin asti. Jos joskus pääsen toiveitteni perille, saatte nähdä mitä teen Brooken hyväksi.
— Ala nyt jo äläkä kiusaa häntä kuoliaaksi, sanoi Meg terävästi.
— Mistä tiedät että kiusaan häntä, hyvä neiti?
— Näen sen hänen kasvoistaan aina kun hän menee ulos. Jos olet ollut kunnollisesti, hän näyttää tyytyväiseltä ja kävelee reippaasti, mutta jos olet kiusannut häntä, hän on totinen ja kävelee hitaasti aivan kuin empisi ja tahtoisi palata takaisin tehdäkseen työnsä uudelleen ja entistä paremmin.
— Hyvänen aika! Vai panet sinä merkille minun hyvät ja huonot tuuleni Brooken kasvoista! Olen kyllä nähnyt hänen kumartavan ja hymyilevän kulkiessaan ikkunasi ohi, mutta en tiennyt, että välillänne on jonkinlainen langaton lennätin.
— Ei meillä olekaan, älä nyt suutu äläkä missään nimessä kerro hänelle mitä olen sanonut! Tahdoin vain osoittaa, että edistymisesi kiinnostaa minua, huudahti Meg hätääntyneenä ajatellessaan, mitä seurauksia hänen ajattelemattomalla puheellaan voisi olla.
— Minä en kuljeta juoruja, vastasi Laurie, ja hänen kasvoillaan oli ilme, jolle Jo oli antanut nimen 'majesteettinen'. — Mutta jos Brooke on ilmapuntari, minun täytyy pitää huolta siitä, että hän osoittaa kaunista ilmaa.
— Älä viitsi loukkaantua. En aikonut saarnata enkä läksyttää sinua enkä olla typerä. Mutta minusta Jo yllytti sinua sellaiseen, jota myöhemmin saisit katua. Sinä olet aina kiltti ja kultainen aivan kuin veljemme, ja sen tähden sanomme suoraan kaiken mitä ajattelemme. Suo anteeksi. Tarkoitin vain hyvää.