Meg ojensi kätensä ujosti ja ystävällisesti. Häveten hetkellistä pahastumistaan Laurie puristi hänen kättään ja sanoi rehellisesti:
— Minunhan pitäisi pyytää anteeksi, olin töykeä, ja tänään olen ollut pahalla tuulella koko päivän. Minusta on vain hauskaa, että sanot suoraan vikani ja olet sisarellinen, äläkä välitä jos joskus äyskin. Olen silti aina yhtä kiitollinen.
Tahtoen näyttää ettei kantanut enää kaunaa kenellekään Laurie koetti olla niin iloinen ja avulias kuin suinkin osasi — keri lankaa Megille, lausui runoja Jon mieliksi, ravisti käpyjä puista Bethille ja auttoi Amya sananjalkojen piirtämisessä ja osoittautui siten Ahkerain yhdistyksen ansioituneeksi jäseneksi. Kesken vilkasta keskustelua ilmoitti etäinen kellonsoitto, että Hanna oli pannut teen hautumaan ja että oli aika palata kotiin illalliselle.
— Saanko tulla toistekin? kysyi Laurie.
— Kyllä, jos olet kiltti ja kunnostaudut koulussa, vastasi Meg hymyillen.
— Minä koetan.
— Sitten saat tulla, ja minä opetan sinua kutomaan skottilaisten tavalla. Nyt juuri tarvitaan sukkia, sanoi Jo ja heilutti omaa sukkaansa kuin suurta sinistä villalippua, kun he erosivat portilla.
Kun Beth hämärässä soitti herra Laurencelle, seisoi Laurie ikkunaverhon takana ja kuunteli tuota pientä Davidia, jonka yksinkertainen soitto aina tyynnytti hänen levotonta mieltään, ja katseli vanhusta, joka harmaa pää käsien varassa ajatteli heltyen kuollutta lasta, jota hän oli rakastanut. Poika muisteli iltapäivän keskustelua ja ajatteli:
— Minä annan linnani raueta tyhjiin ja jään isoisän luo niin kauaksi aikaa kuin hän tarvitsee minua, sillä minä olen hänen ainoansa.
14.