Kymmenen minuutin kuluttua Jo syöksyi portaita alas kasvot hyvin punaisina ja muutenkin sen näköisenä kuin olisi juuri läpäissyt hirveän tulikokeen. Nuorukaisen keksiessään hän näytti kaikkea muuta kuin iloiselta ja riensi hänen ohitseen nyökäyttämättä edes päätään, mutta poika seurasi häntä ja kysyi osanottavasti:
— Kiusattiinko sinua kovin?
— Ei pahasti.
— Pääsit sentään pian pois.
— Niin pääsin, luojan kiitos.
— Miksi menit yksin?
— En tahtonut että kukaan saisi tietää.
— Sinä olet vasta kummallinen otus. Kuinka monta sinulta vedettiin pois?
Jo katsoi ystäväänsä aivan kuin ei olisi ymmärtänyt yhtään mitään, mutta purskahti sitten heleään nauruun.
— Niitä on kaksi kappaletta, jotka tahtoisin pois, mutta saan odottaa viikon.