— Miksi sitten naurat? Sinulla on jokin kepponen mielessäsi, Jo, sanoi Laurie ymmällään.
— Niin sinullakin. Mitä teit biljardisalissa, hyvä herra?
— Pyydän anteeksi, armollinen neiti, mutta ei se ollut biljardisali vaan miekkailuhalli, ja minulla oli siellä miekkailutunti.
— Sepä hauskaa.
— Kuinka niin?
— Voit opettaa minutkin miekkailemaan. Sinä saat olla "Hamletissa" Laertes, ja me teemme miekkailukohtauksesta oikein hienon. Muuten olen iloinen, kun et ollut biljardisalissa, sillä toivon ettet koskaan käy sellaisissa paikoissa. Vai käytkö sinä?
— En usein.
— Toivoisin ettet kävisi koskaan.
— Eihän siinä ole mitään pahaa, Jo. Minullahan on biljardipeli kotonakin, mutta ei sitä viitsi harrastaa, jollei ole taitavia pelitovereita. Ja koska pidän biljardista, pelaan välistä Ned Moffatin ja parin muun pojan kanssa.
— Voi kuinka ikävää! Innostut siihen yhä enemmän ja enemmän, hukkaat aikaa ja rahaa ja tulet samanlaiseksi kuin nuo tylsät pojat, sanoi Jo pudistaen päätänsä.