— Kyllä, kiitos. Pidin vanhasta Samista niin paljon, että tahtoisin lukea toisenkin osan, vastasi Jo, joka toivoi saavansa hänet suopeammalle tuulelle ottamalla vastaan vielä toisenkin annoksen Boswellin "Johnsonia", jota vanhus oli suositellut hänelle erittäin hauskana kirjana.
Tuuheat kulmakarvat erkanivat toisistaan hieman, kun vanha herra työnsi tikapuita sitä hyllyä kohti, jolla Johnson-kirjallisuudella oli paikkansa. Jo kiipesi ylös, istahti ylimmälle portaalle ja oli etsivinään kirjaa, vaikka itse asiassa miettikin koko ajan, miten olisi parasta johtaa keskustelu käynnin vaaralliseen tarkoitukseen. Herra Laurence näytti aavistavan että jotakin liikkui hänen mielessään, sillä kuljettuaan pari ripeätä kierrosta lattialla hän äkkiä pysähtyi tytön eteen ja puhutteli häntä niin odottamatta, että kirja putosi Jon kädestä lattialle.
— Mitä pojalla on tekeillä? Älä koeta puolustaa häntä. Näin heti kun hän tuli kotiin, että hän on ollut pahanteossa. En saa häntä puhumaan sanaakaan, ja kun uhkasin piestä totuuden hänestä, hän karkasi yläkertaan ja lukitsi huoneensa oven.
— Hän teki kyllä ruman kepposen, se on totta, mutta me annoimme hänelle anteeksi ja lupasimme unohtaa koko jutun, aloitti Jo vastahakoisesti.
— Se ei kelpaa, hän ei saa piiloutua lupauksen taa, jonka te helläsydämiset tytöt olette antaneet. Jos hän on tehnyt tyhmyyksiä, hänen pitää tunnustaa ne, pyytää anteeksi ja saada rangaistuksensa. Totuus esiin, Jo! En tahdo että minut pimitetään.
Herra Laurence näytti niin suuttuneelta ja puhui niin ankarasti, että Jo olisi mielellään juossut tiehensä jos olisi voinut, mutta koska hän istui ylimmällä portaalla ja vanha herra vartioi tikapuiden juurella paluutietä kuin kiljuva jalopeura, ei hänen auttanut muuta kuin olla urhoollinen.
— En voi kertoa, äiti kielsi. Laurie on tunnustanut, pyytänyt anteeksi ja saanut rangaistusta aivan tarpeeksi. Emme ole puhumatta hänen tähtensä, vaan erään toisen tähden, ja juttu pahenee vain jos te sekaannutte siihen. Älkää tehkö sitä, olkaa niin hyvä! Minullakin oli syytä asiassa, ja nyt on kaikki hyvin. Unohdetaan se nyt ja puhutaan jostakin hauskemmasta, esimerkiksi "Ramblerista".
— Hiiteen "Rambler"! Tule alas ja anna minulle kunniasanasi, ettei tuo poikanulikka ole tehnyt mitään hävytöntä. Jos hän on tehnyt kaiken sen ystävällisyyden jälkeen, mitä te olette osoittaneet hänelle, nujerran hänet omin käsin.
Uhkaus kuulosti kauhealta, mutta ei tepsinyt Johon. Hän tuli kuuliaisesti alas ja kertoi kepposesta niin paljon kuin saattoi antamatta Megiä ilmi ja unohtamatta totuutta.
— Hm, no niin, jos poika ei pitänyt suutaan kiinni itsepäisyydestä vaan siksi että oli luvannut, annan hänelle anteeksi. Hän on uppiniskainen otus ja vaikea ohjattava, sanoi herra Laurence pörröttäen tukkaansa kunnes se näytti aivan myrskyn runtelemalta. Rypyt tasoittuivat hänen otsaltaan ja hän näytti huojentuneelta.