— Pitäkää hauskaa, kultaseni, sanoi rouva March, kun sisarukset valmistautuivat lähtöön. — Älkää syökö kovin paljon illallista ja tulkaa kotiin yhdeltätoista, heti kun lähetän Hannan hakemaan.
Kun portti paukahti kiinni, kuului eräästä ikkunasta huuto:
— Tytöt, tytöt, onko teillä molemmilla puhdas nenäliina?
— On, on, ihkasen puhdas, ja Meg on pannut hajuvettä omaansa, huusi Jo ja lisäsi nauraen: — Äiti ei varmasti unohtaisi tuota kysymystä, vaikka juoksisimme maanjäristystä pakoon.
— Se on aivan paikallaan, sillä hieno nainen tunnetaan aina kengistään, käsineistään ja nenäliinastaan, vastasi Meg tietävästi.
— Muista nyt vain pitää palanut kohta piilossa, Jo. Onko vyöni hyvin? Näyttääkö tukkani kovin kauhealta? tuskitteli Meg kääntyessään peilin luota rouva Gardinerin eteisessä, jossa hän oli viimeistellyt itseään huolellisesti ja kauan.
— Tiedän kyllä että unohdan. Jos näet minun tekevän jotakin hullua, niin viittaa kädelläsi. Lupaatko sen? Jo sysäsi kauluksensa suoraan ja sipaisi tukkaansa harjalla.
— En, viittaaminen ei sovi hienoille neideille. Mutta minä kohotan kulmakarvojani jos jokin on hullusti ja nyökäytän päätäni jos käyttäydyt hyvin. Pidä nyt selkäsi suorana ja ota lyhyitä askelia.
— Kuinka voit oppia kaikki oikeat tavat. Minä en ikinä oppisi.
Kuule, eikö tuo soitto ole hauskaa?
Tytöt menivät sisään, mutta tunsivat itsensä hieman ujoiksi, sillä he kävivät harvoin tanssiaisissa, ja nämäkin pienet kodikkaat kutsut olivat suuri tapaus heidän elämässään.