— Sellaista ei ole, Laurie on vain pikkupoika. Ja Megiä naurattivat ne merkitsevät katseet, joita sisaret vaihtoivat keskenään, kun hän tällä tavalla kuvasi luuloteltua ihailijaansa.
— Kai suunnilleen sinun ikäisesi, sanoi Nan.
— Pikemmin sisareni Jon ikäinen. Minä täytän seitsemäntoista elokuussa, vastasi Meg keikauttaen niskaansa.
— On hyvin herttaista, että hän lähettää sinulle kukkia, sanoi Annie nokkelasti.
— Niin onkin. Hän lähettää usein kukkia meille kaikille, heidän talonsa on täynnä kukkia ja me pidämme niistä paljon. Äitini ja vanha herra Laurence ovat vanhoja tuttuja, kuten tiedätte, joten on aivan luonnollista että me lapset leikimme yhdessä. Ja Meg toivoi, että puheet päättyisivät siihen.
— On selvää, ettei Daisy vielä ymmärrä mitään, sanoi neiti Clara
Bellelle nyökäyttäen päätään.
— Paimenelämän viattomuutta joka puolella, vastasi Belle olkapäitään kohauttaen.
— Olen menossa ostamaan tyttärilleni muutamia pikkutavaroita. Tarvitsetteko te mitään, nuoret neidit? kysyi rouva Moffat, joka laahusti huoneeseen kuin norsu silkki- ja pitsipukimissaan.
— Kiitos, ei mitään, vastasi Sallie. — Minulla on uusi punainen silkkipukuni torstaiksi, enkä tarvitse mitään.
— En minäkään… aloitti Meg, mutta pysähtyi, sillä hänen mieleensä johtui että hän kyllä tarvitsisi yhtä ja toista, mutta ei voinut saada.