— Jos kerrot Laurielle, en ikinä anna sinulle anteeksi! Hän ei saa kertoa, eihän, äiti? sanoi Meg kauhistuneena.

— Ei, älkää koskaan toistako tuota typerää juttua ja unohtakaa se niin pian kuin suinkin, sanoi rouva March vakavana. — En tehnyt viisaasti antaessani sinun mennä ihmisten joukkoon, joita tunsin niin vähän — uskon kyllä, että he ovat ystävällisiä, mutta arkipäiväisiä ja sivistymättömiä he ovat, kun ajattelevat nuorista ihmisistä noin alhaisesti. Olen surullisempi kuin voin sanoa, jos tämä käynti on tuottanut sinulle kovin pahan pettymyksen, Meg.

— Älä ole pahoillasi, en anna sen vahingoittaa itseäni, unohdan kaiken pahan ja muistan vain kaiken hyvän, sillä minulla oli hyvin hauskaa ja olen kiitollinen, kun annoit minun mennä. En tahdo haaveilla turhia enää enkä olla tyytymätön, äiti. Mutta on sentään hauskaa saada ihailua ja kiitosta osakseen — en voi olla sanomatta että pidän siitä, sanoi Meg puoleksi häveten tunnustustaan.

— Se on aivan luonnollista eikä siinä ole mitään pahaa, jollei siitä vain tule intohimo, joka johtaa mielettömiin tai epänaisellisiin tekoihin. Opi tuntemaan ja pitämään arvossa sitä kiitosta, jota todella kannattaa tavoitella, ja pyri tulemaan hyvien ihmisten ihailun arvoiseksi olemalla yhtä vaatimaton kuin kaunis, Meg.

Margaret istui mietteissään hetkisen, ja Jo seisoi kädet selän takana näyttäen sekä huvittuneelta että hämmästyneeltä, sillä oli kerrassaan uutta nähdä Megin punastelevan tuolla tavalla ja kuulla hänen puhuvan ihailijoista ja muusta sellaisesta. Jo tunsi, että sisar oli näiden kahden viikon aikana kasvanut hämmästyttävän paljon; Meg oli siirtymässä maailmaan, jonne hän ei voinut seurata isoa siskoaan.

— Äiti, onko sinulla 'suunnitelmia', niin kuin rouva Moffat sanoi? kysyi Meg ujona.

— On kyllä, kultaseni, on paljonkin. Kaikilla äideillä on, mutta luulisin, että minun suunnitelmani poikkeavat jonkin verran rouva Moffatin suunnitelmista. Kerron sinulle joitakin niistä, sillä aika on tullut, jolloin muutama sana voi johtaa pienen romanttisen pääsi ja sydämesi oikealle tolalle. Sinä olet nuori, Meg, mutta et niin nuori, ettet ymmärtäisi minua. Jo, sinun vuorosi tulee luultavasti myös aikanaan, kuuntele sinäkin 'suunnitelmiani' ja auta minua toteuttamaan niitä, jos ne ovat hyviä.

Jo istahti hänen tuolinsa käsinojalle, ja hänen ilmeestään näkyi että hän odotti jotakin hyvin juhlallista ja tärkeätä. Pitäen molempien kädestä kiinni rouva March sanoi vakavaan, mutta ystävälliseen tapaansa:

— Minä tahdon että tyttäristäni tulee kauniita, taitavia ja hyviä ihmisiä, tahdon, että heitä ihaillaan, rakastetaan ja kunnioitetaan, että heillä on onnellinen nuoruus, että he joutuvat hyviin ja järkeviin naimisiin ja viettävät hyödyllistä, hauskaa elämää kestäen ne surut ja huolet, joita Jumala näkee hyväksi heille lähettää. Paras ja suloisin asia mikä voi kohdata naista on hyvän miehen rakkaus, ja toivon vilpittömästi että tyttäreni saavat kokea sen. On luonnollista ajatella sitä, Meg, oikein toivoa ja odottaa sitä ja viisasta valmistautua siihen, niin että tuon onnellisen ajan tultua tuntee olevansa kykenevä sen tuomiin velvollisuuksiin ja sen antaman ilon arvoinen. Rakkaat tyttöni, minulla on kunnianhimoisia toiveita teihin nähden, mutta en tahdo, että heittäytyisitte hienon maailman pyörteisiin, menisitte naimisiin rikkaitten miesten kanssa vain heidän rahojensa vuoksi ja asuisitte upeissa taloissa, jotka eivät olisi koteja, koska rakkaus puuttuisi. Raha on hyvä ja tarpeellinen asia, hyvin käytettynä ihana lahja, mutta en mitenkään tahtoisi, että pitäisitte sitä parhaana tai ainoana tavoittelemisen arvoisena. Näkisin teidät mieluummin köyhien miesten vaimoina, jos olisitte onnellisia, rakastettuja ja tyytyväisiä, kuin kuningattarina valtaistuimillaan, jos itsekunnioitus ja rauha puuttuisi.

— Belle sanoo että köyhät tytöt eivät koskaan löydä onneansa jolleivät pidä itseään esillä, huokasi Meg.