— Jäädään sitten ennemmin vanhoiksipiioiksi, sanoi Jo ylpeästi.
— Oikein, Jo, mieluummin onnellinen vanhapiika kuin onneton aviovaimo tai epänaisellinen tyttö, joka tekee kaikkensa päästäkseen naimisiin, rouva March sanoi päättäväisesti. — Älä sure, Meg, köyhyys karkottaa harvoin miehen, joka rakastaa vilpittömästi. Mutta heittäkää nämä asiat toistaiseksi mielestänne. Ja muistakaa yksi asia, tyttöni — äiti on aina valmis olemaan uskottunne, isä ystävänne, ja molemmat me toivomme ja luotamme siihen, että tyttäremme — olivat he sitten naimisissa tai eivät — ovat elämämme ylpeys ja ilo.
— Niin me tahdommekin olla, äiti, huudahtivat molemmat kaikesta sydämestään, kun äiti sanoi heille hyvää yötä.
10.
P.K. ja P.T.
Kevät toi mukanaan uusia harrastuksia, ja pitenevät iltapäivät sopivat kaikenlaisiin puuhiin ja leikkeihin.
Puutarha oli laitettava kuntoon, ja jokaisella tytöllä oli oma palstansa, johon sai istuttaa mitä tahtoi. Hanna sanoi: "Tietäisin kenelle mikin maapala kuuluu, vaikka näkisin ne Kiinassa", ja epäilemättä hän olisikin sen tiennyt, sillä nuo puutarhatilkkuset kuvastivat kunkin tytön luonnetta.
Megin puutarhassa kasvoi ruusuja ja heliotrooppeja, myrtti ja pieni pomeranssipuu. Jon palsta ei koskaan ollut samanlainen kahtena kesänä peräkkäin, sillä hän kokeili alituiseen uutta. Tänä vuonna hän kylvi auringonkukkia — tämän iloisen ja hyötyisän kasvin siemenillä ruokittiin sitten 'täti Kanaliini' perheineen. Bethin puutarhassa oli vanhanaikaisia tuoksuvia kukkia — hajuherneitä ja resedaa, kukonkannuksia, neilikoita, orvokkeja ja koiruohoa sekä vesiheinää lintua varten ja kissanminttua kissimirreille. Amyn puutarhassa oli lehtimaja, pieni mutta sangen sievä. Sen seinämillä suikertelivat sirosti elämänlangat ja köynnöskuusamat; kukkapenkeissä kasvoi valkoisia liljoja, sananjalkoja ja muita hienoja koristekasveja vieri vieressä.
Puutarhatyö, kouluretket, soutumatkat joella ja kukkien poimiminen täyttivät kauniit kesäpäivät, ja sadeilmalla keksittiin kaikenlaista hauskaa kotona.
Sangen suosittu leikki oli 'P.K.'. Salaiset yhdistykset olivat tähän aikaan muodissa, ja tytötkin halusivat perustaa sellaisen. Kun he kaikki ihailivat Dickensiä, seura nimitettiin Pickwick-kerhoksi. Harvoja keskeytyksiä lukuun ottamatta kerho oli toiminut jo vuoden ajan, ja joka lauantai-ilta oli pidetty kokouksia suurella ullakolla.