— Mutta kun kaikki taas on kunnossa ja minulle on kertynyt kerrottavaa, jota ei tarvitse hävetä, menen kotiin Plumfieldiin, hän ajatteli. — Ei vielä. Minun täytyy ensin päästä tästä. He näkisivät ja tuntisivat vankilan tahran minussa, enkä voisi katsoa heitä silmiin ja salata totuutta. En halua menettää Tedin rakkautta, äiti Bhaerin luottamusta ja — ja — tyttöjen kunnioitusta. Ja Dan katseli masentuneena ruskeaa kättään muistaen, mitä se oli tehnyt sen jälkeen kun eräs tietty pieni valkoinen käsi oli luottavaisesti levännyt siinä. — Vielä he ylpeilevätkin minusta, eikä kukaan milloinkaan saa tietää tästä vuodesta. Voin pyyhkiä sen pois ja niin teenkin, Jumala minua auttakoon!
16
TENNISKENTÄLLÄ
Urheilua harrastettiin Plumfieldissä paljon. Joella missä ruuhi ennen vanhaan keikkui täynnä meluisia poikia, oli nyt aikamoinen liikenne. Siellä oli kaikenlaisia veneitä pienistä kalaruuhista aina komeaan huvipurteen, ja tuon tuostakin siellä pidettiin soutukilpailuja. Laaja niitty vanhan raidan luona oli nyt opiston urheilukenttänä, jossa juostiin, hypittiin, heitettiin keihästä ja kiekkoa, silloin kun siellä ei riehunut jokin pallo-ottelu. Tytöt viettivät aikaansa turvallisen matkan päässä tästä Mars-kentästä; he pelasivat krokettia jalavien alla, ja mailat löivät tarmokkaasti monella tenniskentällä.
Yhtä kenttää sanottiin Josien hoviksi, ja siellä tämä neiti hallitsi kuin kuningatar. Hän oli innostunut tenniksestä, ja koska halusi kehittää pelitaitonsa mahdollisimman täydelliseksi, hän oli jokaisena vapaahetkenään jonkun uhrin kimpussa. Eräänä lauantai-iltapäivänä hän oli pelannut Bessin kanssa ja voittanut tämän; vaikka prinsessa oli joustavampi, hän ei ollut yhtä nopea kuin vilkas serkkunsa.
— Voi sentään, sinä olet väsynyt, ja pojat rehkivät viimeistä myöten tuolla typerässä baseball-ottelussa. Kenen kanssa minä pelaan? huokasi Josie. Hän työnsi suuren punaisen hattunsa niskaan ja katseli ympärilleen kuin vaanien uutta saalista.
— Pelaan kohta, kun olen vähän vilvoitellut. Mutta se on tylsää, kun en koskaan voita, vastasi Bess leyhytellen itseään suurella lehdellä.
Josie aikoi juuri istahtaa hänen viereensä puutarhapenkille, kun keksikin matkojen päästä kaksi miesolentoa. Heidän siniset säärensä näyttivät suuntaavan kohti baseball-ottelua, mutta he eivät milloinkaan saapuneet perille. Ilahtuneena Josie pinkaisi niitylle käyttääkseen hyväksi näitä taivaan lähettämiä apujoukkoja.
Tulijat pysähtyivät, kun tyttö lensi paikalle, ja kumpikin nosti hattuaan. Pönäkkä poika kohautti sitä veltosti ja laski hatun heti päähän kuin iloisena, että sekin velvollisuus oli ohi. Sen sijaan toinen, hoikka nuori mies, jolla oli tummanpunainen solmio, nosti hattunsa sulavasti kumartaen ja piti sitä hetken koholla niin että hänen mustat kiharansa näkyivät. Doll oli hyvin ylpeä tuosta kumarruksesta; se oli pitkän harjoittelun tulos. Kaikille sitä ei kylläkään suotu, sillä Doll oli kiinnostunut vain huomionarvoisista tytöistä, hän kun uskoi itsekin olevansa melkoinen hurmuri.
Josie ei ilmeisesti älynnyt antaa arvoa kunnialle. Hengästyneenä ja innoissaan hän houkutteli poikia tenniskentälle huomauttaen ovelasti, miten hikistä ja likaista puuhaa baseball oli näin kuumalla. Nämä kaksi syytä tehosivat, sillä Pumpulla oli jo nyt liian kuuma ja Doll oli sonnustautunut upouuteen valkotakkiseen pukuun, jota ei halunnut liata.