Vaunuja tuli ja meni, ja nuoret, joita istui ryhmissä kuisteilla, nurmikoilla ja ikkunasyvennyksissä, katselivat vieraita kiinnostuneina. Heidän uteliaisuutensa vain kasvoi, kun Bhaerin oven eteen pysähtyivät pölyiset ajoneuvot, joihin oli kuormattu paljon matkalaukkuja, etenkin kun vaunuista hyppäsi pari ulkomaalaisen näköistä herraa mukanaan kaksi nuorta naista, joita kaikkia Bhaerit tervehtivät riemastuneina. Sitten koko joukko hävisi taloon tavaroineen päivineen jättäen katsojat aprikoimaan, keitä salaperäiset vieraat mahtoivat olla, kunnes muuan opistolainen selitti, että he olivat kai professorin sisarenpoikia.
Hän oli oikeassa. Franz esitteli ylpeänä vaalean, tanakan morsiamensa Ludmillan, ja heti perään Emil talutti esiin sievän Marynsä ilmoittaen iloisesti:
— Eno ja Jo-täti, tässä on teille toinenkin tytär. Onko teillä tilaa minunkin vaimolleni?
— Varjelkoon, miksette kirjoittaneet, että olisi voitu valmistautua ottamaan vastaan kaksi morsianta yhden asemesta, nuhteli Jo, joka näytti kuin myrskyn kourista karanneelta kampausnutussaan ja neulat törröttäen päässä, sillä hän oli rynnännyt alas kesken iltavalmistelujen.
— Minä muistin, että Laurie-sedän naimisiinmeno oli teistä aikoinaan mainio pila, ja päätin järjestää samanlaisen yllätyksen, nauroi Emil. — Toivoimme että ehtisimme perille jo eilisillaksi, mutta hyvä kun päästiin edes ilonpidon loppuun.
Olohuoneessa kävi aikamoinen puheenpälpätys. Kaikilla oli paljon kerrottavaa, varsinkin Emilillä ja Marylla. Heidän oli tarkkaan kuvattava haaksirikko, pelastuminen ja vielä matkan onnellinen ja odottamaton päätöskin, josta kotiväki ei ollut tiennyt mitään.
— Maryn isä kehotti meitä odottamaan vähän, mutta minä sanoin, että tuskin me sen pahempaan mylläkkään enää joudumme kuin oli yhdessä kestetty ja että jollemme tämmöisen vuoden jälkeen tunne toisiamme, ei meistä ikinä tuttuja tulekaan. Niin sain tahtoni läpi ja pestasin itselleni pienen laivakumppanin.
— Aiotko tosissasi lähteä Emilin mukana merelle? kysyi Daisy Maryltä ihailevasti.
— Ei minua pelota, Mary hymyili. — Olen kokeillut tätä kapteenia niin kauniilla säällä kuin myrskyssäkin, ja jos hän vielä joutuisi haaksirikkoon, olisin mieluummin hänen mukanaan kuin rannalla odottamassa.
— Siinä on oikea merimiehen vaimo! Oletpa sinä onnenpoika, Emil, sanoi Jo ihastuneena. — Minä tunsin luissani, että sinä tulet takaisin, ja kun muut olivat epätoivoissaan, minä väitin vain sinun riippuvan jostakin raakapuusta.