— Ole vakavissasi, Josie! Minä rakastan todella Alicea ja luulen, että hänkin tietää sen. Tahtoisin sanoa sen hänelle, mutta minua pökerryttää jo pelkkä ajatus.
Demi koetti puhua selkeästi, mutta unohti hämmennyksissään arvokkuutensa ja tavanomaisen pidättyvyytensä niin, että nöyrtyi kysymään pikku siskoltaan, kuinka olisi parasta kosia. Onnellisten morsiusparien tulo ja myös Alicen loistava puhe kevätjuhlassa olivat kiirehtineet hänen ratkaisuaan. Daisy oli tavallisesti Demin uskottu, mutta nyt sisarella oli omat murheensa, ja Demistä olisi ollut sydämetöntä kertoa hänelle toiveistaan.
Josie ja ruusupensas näyttivät tulleen kohtalon sormena Demin tielle, ja hän turvautui pikku sisareensa kuin hukkuva oljenkorteen.
— Ehkä minä kirjoitan hänelle, hän aloitti hitaasti hetken vaitiolon jälkeen.
— Minä keksin keinon, oikein hienon keinon, huudahti Josie äkkiä hyppien. — Se sopii hänelle erinomaisesti ja myös sinulle, koska olet runoilija.
— Mitä sinä keksit? Älä viitsi pilailla, rukoili ujo kosija innoissaan, mutta hän pelkäsi hiukan tuota teräväkielistä naissuvun edustajaa.
— Se oli eräässä Edgeworthin kertomuksessa. Mies lähetti valitulleen kolme ruusua: nupun, puoleksi puhjenneen ja aivan aukinaisen. En muista minkä tämä valitsi, mutta Alice tietää, sillä hän oli mukana kun se luettiin. Tässä on kaikki mitä tarvitset. Nuput sinulla jo on. Taita nyt kaunein ruusu minkä löydät, niin minä sidon ne ja vien hänen huoneeseensa. Hän tulee Daisyn luo pukeutumaan, niin että kaikki sujuu kuin rasvattu.
Demi tuumi hetken, ja sitten hänen kasvoilleen levisi hymy, ja hän liitti Josien kädessä olevaan kimppuun auenneen ruusun.
Ihastuksissaan siitä, että sai olla mukana näin romanttisessa jutussa, Josie sitoi varret yhteen. Sillä välin Demi kirjoitti korttiin:
"Rakas Alice! Tiedät mitä nämä kukat tarkoittavat. Tahdotko kiinnittää yhden tai kaikki rintaasi tänä iltana? John."