Mutta samaan aikaan poika mennä huristi manteren poikki hyvillään ensimmäisen kapinansa onnistumisesta. Laurieta huvitti kun Ted väitti, että koko idea syntyi hänen sanoistaan: "Jos Ted livistää." Siksi Laurie tunsi olevansa pojasta vastuussa ja alistui heti, kun tapasi karkurin vaunussa nukkumassa matkatavaranaan vain pullo viiniä Danille ja kenkäharja itseään varten. Ja kuten Jo aavisti, näillä lurjuksilla oli mainion hauskaa.
Katumuskirje tuli aikanaan, ja vihastuneet vanhemmat unohtivat nuhteensa ajatellessaan Dania, joka oli hyvin heikko eikä moneen päivään tuntenut ystäviään. Sitten alkoi paraneminen, ja kaikki antoivat anteeksi pahankuriselle pojalle, kun tämä ylpeänä kirjoitti, että Danin ensimmäiset sanat hänen tajuihin tultuaan olivat olleet: "Kas, Ted", ja että hän oli hymyillyt mielissään nähdessään tutut kasvot vierellään.
— Hyvä että Ted lähti, en minä toru häntä enää. Mutta mitä me lähetämme Danille? Ja Jo karkotti kärsimättömyytensä lähettämällä toipilaalle niin paljon hoitovälineitä, että siitä olisi riittänyt kokonaiselle sairaalalle.
Pian alkoi tulla ilahduttavia tietoja ja vihdoin ilmoitettiin, että Dan kykeni jo matkustamaan, mutta hän ei näyttänyt haluavan vielä lähteä, vaikka olikin loputtoman kiinnostunut kotiasioista.
"Dan on muuttunut", kirjoitti Laurie Jolle, "eikä vain tämän sairautensa vuoksi, vaan myös jostain muusta syystä. En tiedä mitä on tapahtunut, ja jätän kyselyt sinun asiaksesi. Mutta hourailusta päätellen hänellä on ollut ikäviä kokemuksia. Hän näyttää kymmentä vuotta vanhemmalta, mutta kehittyneemmältä ja tyynemmältä ja on hyvin kiitollinen. On liikuttavaa nähdä, kuinka mielellään hän katselee Tediä, niin kuin ei voisi saada kylläkseen hänestä. Hän sanoo, että Kansas oli epäonnistunut yritys, mutta en halua kysellä mitään, koska puhuminen rasittaa häntä. Täkäläiset ihmiset pitävät hänestä ja hän näyttää olevan siitä hyvillään. Ennenhän häntä kiusasi kaikki tunteiden osoittaminen. Nyt hän sitä vastoin tuntuu etsivän ihmisten ystävyyttä. Mene tiedä, saatanpa erehtyä. Pian saat itse nähdä kaiken. Ted on kuin jänis kaalimaassa, ja matka on tehnyt hänelle tavattoman hyvää. Anna minun ottaa hänet mukaani Eurooppaan! Esiliinan helmat eivät voi varjella häntä enempää kuin minua muutama vuosisata sitten, kun ehdotin, että karkaisin sinun kanssasi Washingtoniin. Eikö ollut ikävä ettet tullut mukaan?"
Tämä kirje sai Jon mielikuvituksen laukkaamaan hurjasti, ja Dan-parka joutui kokemaan kaikki rikokset, vääryydet ja onnettomuudet, mitä maailmassa ikinä oli tapahtunut. Jo odotti häntä hartaasti kotiin ja kulutti enemmän aikaa houkuttelukirjeeseen kuin teoksiensa jännittävimpiin kuvauksiin.
Sitä kirjettä ei saanut nähdä kukaan muu kuin Dan. Mutta se sai hänet myös tulemaan. Ja eräänä lokakuun päivänä Laurie auttoi heikon miehen vaunuista Plumfieldin ovelle ja Jo otti kulkurin vastaan kuin tuhlaajapojan. Ted esitti kaiken aikaa sotatanssia ryhmän ympärillä päässään villin näköinen hattu ja jalassaan ällistyttävät saappaat.
— Suoraan yläkertaan ja vuoteeseen! Nyt minä olen hoitaja. Ja tämän haamun täytyy saada ruokaa ennen kuin hän avaa suutaan, Jo käski koettaen peittää hämmästystään, sillä Dan oli todella kalpea ja kuihtunut, kuin entisensä varjo.
Dan totteli mielellään ja kävi häntä varten varattuun pitkään leposohvaan katsellen ympärilleen tyytyväisen näköisenä kuin äidin syliin päässyt lapsi. Jo hääri hänen ympärillään hilliten uljaasti kielelle pyrkivät kysymykset. Dan nukahti pian matkan rasituksista uupuneena, ja silloin Jo vetäytyi 'lurjusten' seuraan vuoroin toruen, vuoroin kiittäen heitä.
— Jo, luulen että Dan on tehnyt jonkin rikoksen ja saanut kärsiä siitä, sanoi Laurie Tedin mentyä näyttämään tovereilleen saappaita ja kertomaan hurjia juttuja kaivosmiesten elämästä. — Pojalla on ollut järkyttäviä kokemuksia, ja hän on murtunut niistä. Hän oli aivan sekaisin meidän tullessamme, ja kun valvoin hänen vierellään kuulin hänen retkistään vähän. Hän houraili jostakin johtajasta, kuolleesta miehestä ja Blairista ja Masonista ja työnsi minulle kättään kysyen, tarttuisinko siihen ja antaisinko anteeksi. Kerran kun hän oli oikein rauhaton, tartuin häntä käsistä kiinni. Hän rauhoittui heti ja rukoili, etten panisi hänelle käsirautoja. Oli totisesti hirveätä kuulla, kun hän välistä houraili vanhasta Plumista ja sinusta ja rukoili, että pääsisi kotiin kuolemaan.