ASLAUGAN RITARI
Professori ja Laurie saivat siis kuulla Danin vaiheet, mutta puhuessaan pojan kanssa he eivät viitanneet siihen sanallakaan, ystävälliset katseet ja kädenpuristukset sen sijaan ilmaisivat myötätuntoa ja ymmärtämystä. Laurie ryhtyi heti toimimaan. Hän muokkasi vaikutusvaltaisten henkilöiden keskuudessa maaperää Danin pyrkimyksille ja pani liikkeelle laajan koneiston, joka tarvitsee paljon voitelua ennen kuin voidaan ryhtyä mihinkään, mikä koskee maan hallitusta. Herra Bhaer piti puolestaan huolta siitä, että Danin ajatuksilla oli askartelua, ja auttoi häntä ymmärtämään omaa itseään.
Pojat ajeluttivat Dania ja huvittivat häntä kujeillaan. Ja naiset hoitivat ja hemmottelivat toipilasta niin, että hän oli kuin uskollisen orjalauman ympäröimä sulttaani.
Dan kapinoi lääkärin antamaa liikkumiskieltoa vastaan. Tarvittiin Jon koko vaikutusvalta ja tyttöjen kekseliäisyys pidättämään häntä vuoteessa siihen asti, että venähtänyt selkä ja haavoittunut pää olivat parantuneet. Daisy oli hänen keittäjänsä. Nan piti huolta lääkkeistä. Josie luki ääneen lyhentääkseen hänen pitkiä toimettomia tuntejaan, ja Bess toi hänen nähtäväkseen kaikki piirustuksensa ja pystytti Danin erikoistoivomuksesta muovailupöytänsä hänen huoneeseensa.
Iltapäivät olivat Danista päivän hauskin osa. Jo saattoi viereisessä huoneessa työskennellessään nähdä kaikki kolme ystävystä ja nauttia heidän reippaasta seurustelustaan. Tytöt pitivät potilaan viihdyttämistä kunnia-asianaan ja olivat mielissään onnistumisestaan. He seurasivat naisenvaistollaan Danin mielialoja. Kun hän oli hyvällä tuulella, huoneessa kaikui nauru ja meteli. Hänen ollessaan allapäin tytöt lukivat tai puuhailivat vaiteliaina, kunnes potilas reipastui. Ja kun hänellä oli tuskia, he leijailivat sohvan ympärillä kuin kaksi enkeliä, kuten Dan sanoi.
Dan kutsui Josieta usein pikku äidiksi, mutta Bess oli aina prinsessa. Hän suhtautui serkuksiin hyvin eri tavalla. Välistä hän hermostui Josiehen, kun tyttö hosui ja hälisi ja piti mielellään äidillisiä nuhdesaarnoja Danin rikkoessa määräyksiä. Tytöstä oli näet niin hauskaa komennella edes yhtä luomakunnan herraa, että hän olisi hallinnut valtikalla, jos mies vain olisi siihen alistunut. Bessille Dan ei koskaan näyttänyt kärsimättömyyttä tai väsymystä, vaan totteli hänen jokaista sanaansa, ponnisteli näyttääkseen reippaalta hänen läsnäollessaan ja oli loputtoman innostunut hänen puuhistaan.
Näinä aikoina Jo oli pyörremyrskyn partaalla, sillä hänen kirjansa valmistuminen oli lykkäytynyt viimeaikaisten kotitapahtumien vuoksi. Kun Jo istui pöytänsä ääressä papereitaan järjestellen tai hypisteli mietteissään kynäänsä innoitusta odottaen, hän unohti usein mielikuvitussankarinsa ja jäi tutkimaan edessään olevia eläviä malleja. Näin hänelle paljastui katseista, sanoista ja liikkeistä pieni romanssi, jota kukaan muu ei aavistanutkaan.
Huoneiden välinen väliverho oli tavallisesti vedetty syrjään, niin että hän saattoi nähdä sivuikkunan ääressä olevan ryhmän — Bessin muovailupöytänsä ääressä, Josien kirja kädessään ja heidän välissään leposohvalla Danin yllään Laurien lahjoittama kirjava itämainen viitta; hän käytti sitä tyttöjen mieliksi, vaikka piti paljon enemmän vanhasta nutusta, jossa "ei ollut kirottua häntää kiusaamassa". Danin kasvot olivat Jon huoneeseen päin, mutta hän ei näyttänyt tätä koskaan huomaavan, sillä hänen silmissään oli vain hoikka neitonen, jonka sirot kädet näppärästi muovasivat savea. Josie kiikkui hurjasti pienessä tuolissa vuoteen pääpuolen kohdalla, ja hänen tytönäänensä sorisi yhtä mittaa, ellei huoneessa keskusteltu kirjasta tai Bessin muovailemasta puhvelinpäästä.
Danin silmät, jotka näyttivät laihoissa ja kalpeissa kasvoissa entistä suuremmilta ja mustemmilta, katsoivat kiinteästi samaa kohdetta. Niiden ilme alkoi kiinnostaa Jota ja hän rupesi seuraamaan sen vaihteluita. Dan ei ilmeisesti kuunnellut kertomusta, sillä häneltä jäi usein nauramatta tai huudahtamatta hullunkurisissa ja yllättävissä kohdissa. Joskus hänen silmänsä olivat herkät ja unelmoivat — onneksi kumpikaan tyttö ei huomannut tuota vaarallista ilmettä, sillä heidän puhuessaan se katosi —, joskus katse oli innokas ja kiihkeä, mutta yleensä synkkä ja surullinen, ikään kuin nuo silmät olisivat etsineet vankeudesta tietä kiellettyyn valoon tai iloon. Tämä ilme toistui niin usein, että se jo huolestutti Jota ja hänen teki mieli kysyä, mikä katkera muisto himmensi noita hiljaisia hetkiä.
Hän ymmärsi, että rikos painoi yhä Danin mieltä. Mutta miksi varjon piti synkistää juuri niitä hetkiä, jotka Dan vietti näiden viattomien ja ystävällisten tyttöjen seurassa? He eivät näyttäneet sitä koskaan huomaavan, ja heidän katsahtaessaan Daniin tai sanoessaan jotakin vastaukseksi välähti hymy kuin päivänpilkahdus pilvistä. Jo teki edelleen havaintojaan, kunnes muuan sattuma vahvisti hänen arvelunsa.