— Aivan kuin Johnsonin nuori nainen, joka ei koskaan lausunut varmaa mielipidettä mistään, vaan aina kierteli, lisäsi Lauriesetä nauttien äärettömästi väittelystä.
— Minä puhuin heistä vain sotilaina. Mutta jos katsotaan asiaa naisten kannalta, niin eikö Grant ollut hyvä aviomies ja rouva Grant onnellinen nainen? Grant ei uhannut lyödä vaimoaan, jos tämä kysyi jotakin. Ja jos Napoleon teki väärin Josephineä kohtaan, niin osasi hän kuitenkin taistella, eikä minkään Pallas Athenen tarvinnut hääriä hänen ympärillään. Kreikkalaiset olivat typerää joukkoa, keikari-Pariksesta aina Akhilleukseen asti, joka kuhnusteli laivoillaan, enkä minä muuta mielipidettäni jonkun Hektorin tai Agamemnonin takia, sanoi Josie lannistumattomana.
— Sinä ainakin osaat taistella kuin troialainen, ja me muut olemme nyt ne kaksi tottelevaista sotajoukkoa, jotka katselevat syrjästä, kun sinä ja Ted selvitätte asian, aloitti Laurie-setä. Hän asettui sellaiseen asentoon, että muistutti keihääseensä nojaavaa sotilasta.
— Luulen että meidän täytyy luopua siitä, sillä Pallas näyttää laskeutuvan maan pinnalle ja vievän Hektorimme, sanoi herra March hymyillen, kun Jo tuli muistuttamaan pojalleen, että illallisaika lähestyi.
— Taistellaan loppuun toisella kertaa, kun läheisyydessä ei ole jumalattaria, jotka saattavat keskeyttää, sanoi Ted ja kääntyi lähtemään aika vauhtia muistaessaan luvatut herkut.
Katsoen että hänellä naisena oli oikeus viimeiseen sanaan, Josie juoksi pojan perästä, mutta ei ennättänyt keksiä mitään purevaa, kun päivettynyt nuori sinipukuinen mies tuli juosten portaita ja huusi iloisesti:
— Hoi, hoi! Missä kaikki ovat?
— Emil! Emil! huusi Josie, ja samassa Tedkin oli paikalla. Äskeisten riitapukarien ottelu päättyi tervetuliaishälinään.
Vohvelit unohtuivat. Hinaten serkkuaan kuin jyskyttävät pikku höyryt hienoa kauppalaivaa lapset palasivat olohuoneeseen.
— En luullut pääseväni täksi päiväksi, mutta kun selvisinkin, ohjasin suoraa päätä vanhaan Plumiin. Siellä ei ollut ristin sielua ja niin tein luovin ja purjehdin kohti Parnassoa, ja täällähän te olette joka iikka. Voi että on hauskaa nähdä teitä taas, huudahti meripoika seisoessaan hajasäärin ihan kuin olisi jatkuvasti tuntenut keinuvan kannen jalkojensa alla.