Tom itse oli perin tyytyväinen siihen valtavaan kohuun, jonka hänen kihlauksensa aiheutti Plumfieldin yhdyskunnassa. Useimmat Tomin ystävät olivat niin ällistyneitä, etteivät tulleet edes härnänneeksi häntä. Se että juuri hän, uskollisuuden perikuva, luopui palvontansa kohteesta ja kääntyi vieraiden jumalattarien puoleen, järkytti kaikkia romanttisia sieluja.
Hupaista kyllä, Tom sai näinä aikoina kokonaan uuden roolin, sillä jutun hullunkuriset yksityiskohdat, jotka olivat vain harvojen tiedossa, haudattiin ystävällisesti unholaan, ja Tom sukelsi esiin täysiverisenä sankarina, joka oli pelastanut nuoren naisen hukkumasta ja voittanut rohkeudellaan tämän rakkauden. Dora säilytti salaisuuden ja nauroi sydämestään jutulle, kun hän tuli tervehtimään äiti Bhaeria ja tutustumaan koko perheeseen.
Isänsä iloksi Tom luopui lääketieteestä ja valmistautui liikemieheksi. Ainoa oka Tomin ruusukimpussa oli Nanin tyyni suhtautuminen asioiden uuteen käänteeseen ja se silminnähtävä helpotus, jota hän tunsi Tomin 'uskottomuuden' paljastuttua. Tom ei toki halunnut Nanin kärsivän, mutta hänestä olisi ollut mieluista, jos tyttö olisi tuntenut edes rahtusen murhetta menetettyään ihailijansa. Niin monen vuoden uskollinen palvelus ja vakava kiintymys olisi toki edellyttänyt apeaa ilmettä tai edes muutamaa kateellista silmäystä, kun Tom kulki ohitse ihaileva Dora käsipuolessaan. Mutta Tomin harmiksi Nan kohteli häntä pelkästään äidillisesti ja taputti Doran kiharaista päätä suojelevasti ja kokeneesti.
Kesti jonkin aikaa, ennen kuin Tom sai entiset ja uudet tunteensa sopivasti järjestykseen, mutta Jo auttoi häntä ja Laurie selitti kokemuksesta, miten hämmästyttäviä hyppäyksiä ihmissydän saattaa tehdä pelkästään tervehtyäkseen. Lopuksi Tom saavutti tasapainonsa, ja kun syksy tuli, häntä näkyi enää harvoin Plumfieldissä, sillä hänen uusi johtotähtensä oli kaupungissa ja liikeasiat pitivät häntä lujasti työssä. Hän oli nyt selvästi oikealla paikallaan ja menestyi ennen pitkää erinomaisesti.
10
DEMI VAKIINTUU
— Äiti, saanko keskustella kanssasi vakavasti? kysyi Demi eräänä iltana, kun he istuivat yhdessä nauttimassa syksyn ensimmäisestä takkavalkeasta. Daisy oli yläkerrassa kirjoittamassa kirjeitä ja Josie lukemassa pikku kirjastossa.
— Tottakai, kultaseni. Toivottavasti sinulla ei ole huonoja uutisia, sanoi Meg nostaen katseensa käsityöstään.
— Taitavat pikemminkin olla hyviä, vastasi Demi hymyillen ja pani pois sanomalehden. Hän meni istumaan äitinsä viereen pieneen sohvaan, johon parahiksi sopi kaksi henkeä.
— Kerrohan sitten.