— Siis ei mitään pyhäillan kuhertelua, rallatti Tom, joka näytti taas heränneen.
— Ei tietenkään! Ei Polly aio mennä naimisiin. Hän rupeaa hoitamaan Willin taloutta sitten kun Willistä tulee pappi, kuulin sen omin korvin! selitti Maud tärkeänä.
— Mikä kohtalo Polly kaunokaiselle! surkutteli Tom.
— Hänestä se on hauskaa, ja varmasti se onkin. On mukavaa kuunnella, kun he suunnittelevat tulevaisuutta.
— No, Possu, juttele vielä jotain heistä, sanoi Tom hetken kuluttua, kun Maud näytti kokonaan syventyneen näihin tulevaisuuden kuviin.
— Will kertoi sitten hullun jutun, kuinka yhtä professoria oli lennätetty. Et ole tainnut kuullakaan siitä, koska et ole kertonut. Joku hurja ylioppilas oli pannut ruutia tai jotain muuta räjähtävää ainetta tuolin alle, ja se räjähti kesken luennon. Professoriparka pomppasi ilmaan ihan suunniltaan säikähdyksestä. Pojat juoksivat hakemaan vettä sammuttaaksen tulen. Mutta eniten Williä nauratti se, että koiruuden keksijä sai itse tulen housuihinsa sammutushommissa, ja hän pyysi sitten tiedekunnalta tai kanslerilta, vai mikä se oli…
— Kumpikin kelpaa, mumisi Tom hytkyen pidätetystä naurusta.
— Niin, hän meni pyytämään uusia housuja, ja hänelle annettiin rahat kunnon housuja varten. Mutta hänpä ostikin jotkut kamalat, leveäraitaiset ja hyvin halvat ja järjesti loppurahalla punssikestit. Eikö se ollut hirveätä?
— Kamalaa! Ja Tom räjähti niin äänekkääseen nauruun, että Fan peitti korvansa ja koiraparka alkoi haukkua vimmatusti.
— Tunnetko sinä sen ilkiön? kysyi Maud.