— Se on todella ääretön helpotus, sillä kaikki velkani eivät olisi voineet odottaa kunnes olisin kerjännyt, lainannut tai ansainnut rahat. Sydneyllä ei ole kiirettä, mutta ei hänenkään tarvitse kauan odottaa, mikäli tunnen itseni oikein.
— Sinä et siis ota rahoja lahjaksi?
— Ottaisitko sinä?
— En.
— Älä sitten luule minunkaan ottavan. Ehkä minä olen aika mitätön, mutta en sentään niin kehno. Onhan minulla omatunto ja kaksi vahvaa käsivartta.
Se oli jyrkkää puhetta, mutta Pollysta mieluisampaa kuultavaa kuin Tomin kohteliaimmatkaan sanakäänteet, sillä hänen kasvonsa ja äänensä ilmaisivat, että ystävällinen teko oli herättänyt hänessä voimakkaamman tunteen kuin kiitollisuus ja muuttanut ylipyyhityt velat kunniaveloiksi.
— Mitä olet suunnitellut?
— Odotahan kun kerron. Saanko istuutua tähän? Ja Tom otti matalan jakkaran, joka aina oli isoäidin tuolin vieressä. — Mielessäni on viime aikoina ollut niin monia suunnitelmia, että välistä tuntuu kuin pääni halkeaisi, jatkoi Tom parka hieroen otsaansa aivan kuin ajatuksiaan selvitelläkseen. — Olen vakavasti ajatellut lähteä Kaliforniaan, Australiaan tai jonnekin hyvin kauaksi, jossa voi äkkiä rikastua.
— Voi ei! huudahti Polly ja kurotti kätensä aivan kuin olisi halunnut tarttua Tomiin, mutta veti sen äkkiä takaisin ennen kuin Tom ennätti kääntyä.
— Äiti ja tytöt ehkä ikävöisivät, enkä minä itsekään ole oikein ihastunut ajatukseen, sillä tuntuu aivan kuin luikkisin pakoon.