— Kun ennen vanhaan jouduin pulaan, minulla oli tapana mennä neuvottelemaan isoäidin kanssa, ja hänellä oli aina jokin järkevä lohdutuksen sana minun varalleni. Hän on nyt poissa, mutta jollakin lailla minusta tuntuu kuin sinä olisit ottanut hänen paikkansa. Tahtoisitko nyt istua hänen tuolissaan ja kuunnella, kun kerron mitä minulla on sydämelläni aivan kuin olisin Will.
Tahtoiko hän muka? Tom ei Pollyn mielestä olisi voinut osoittaa hänelle suurempaa ja kauniimpaa kohteliaisuutta. Juuri Tomin luottamusta hän oli usein toivonut, sillä se vilpitön ja sydämellinen suhde, joka hänellä oli veljeensä, oli jo aikaisin opettanut hänelle, etteivät tytöt ja pojat sisimmältään eroa toisistaan läheskään niin paljon kuin kuvitellaan. Yhtäläisesti he tarvitsevat toistensa ymmärtämystä ilon, surun, rakkauden, pelon, elämän ja kuoleman hetkellä. Niinpä onkin ihme, etteivät ihmiset käsitä toisiaan paremmin, vaan vasta koettelemusten tultua oppivat tajuamaan, että ihmisluonto on melkein samanlainen niin miehillä kuin naisillakin. Polly tiesi sen ja ymmärsi niin hyvin Tomia, että tämä oli aivan ihmeissään ja täysin voitettu. Polly huomasi Tomin kaipaavan naisellista myötätuntoa, jota hän puolestaan pystyi antamaan, koska ei pelännyt ojentaa kättään yli sen muurin, jonka kasvatus on keinotekoisesti pystyttänyt poikien ja tyttöjen välille. Siksi hän sanoi Tomille täysin luottavaisesti:
— Anna minun auttaa, mikäli vain pystyn.
Kymmenen minuuttia aikaisemmin Polly olisi sanonut sen Tomille melkein yhtä luontevasti kuin Willillekin, mutta näiden kymmenen minuutin aikana oli tapahtunut jotain sellaista, joka teki sen hieman vaikeaksi. Pollyn lukema kirje, jossa Trix purki kihlauksensa, muutti tilanteen ja sai Pollyn pelkäämään Tomin luottamusta, koska hänestä tuntui nyt vaikeammalta pysytellä taustalla, sillä naisellisesta kainoudesta huolimatta rakkaus ja toivo pyrkivät heräämään ja riemuitsemaan hyvistä uutisista. Hän istuutui hitaasti ja sanoi silmät alas luotuina epäröivällä ja hyvin nöyrällä äänellä:
— Yritän parastani, mutta en osaa täyttää isoäidin paikkaa enkä antaa sinulle viisaita ja hyviä neuvoja, niin mielelläni kuin tahtoisinkin.
— Sinä pystyt siihen paremmin kuin kukaan toinen. Keskustelu rasittaa äitiä, ja isällä on yllin kyllin muuta miettimistä. Fan on kyllä hyvä tyttö, mutta epäkäytännöllinen, ja meille tulee aina kinaa kun olemme yksissä. Minulla ei siis ole ketään toista kuin sisareni Polly. Tämä kirje ilahduttaa varmasti sinua ja poistaa huolet, jotka olen aiheuttanut.
Ja sitten Tom pani toisen kirjeen Pollyn syliin ja meni ikkunan luo aivan kuin olisi halunnut jättää hänet nauttimaan rauhassa sen tuottamasta ilosta. Mutta hän ei voinut olla silloin tällöin vilkaisematta Pollya, ja sitä mukaa kuin tämän kasvot kirkastuivat, hänen omansa synkkenivät.
— Voi, Tom! Tämäpä vasta arvokas syntymäpäivälahja, ja se tulee niin hyvästä sydämestä, etten ymmärrä kuinka voisit kieltäytyä ottamasta sitä vastaan. Arthur Sydney on todella jalomielinen! sanoi Polly ja kun hän lopulta nosti katseensa kirjeestä, hänen kasvonsa hehkuivat ja silmät loistivat ilosta.
— Niin onkin! Isää lukuunottamatta en tunne toista miestä, joka olisi tehnyt samanlaisen hyvän työn ja jolta voisin ottaa sen vastaan. Hän ei ole, näetkös, vain maksanut velkojani, vaan minua säästääkseen selvittänyt ne vieläpä minun nimissäni.
— Aivan hänen tapaistaan.