Polly lähti enempää mukisematta oudon huolestunut ilme kasvoillaan ja pysähtyi Tomin huoneen ovelle aivan kuin olisi ollut vähän peloissaan. Tom istui lempiasennossaan hajasäärin tuolilla, käsivarret ristissä ja leuka tuolin selkämystä vasten. Asento ei suinkaan ollut kaunis, mutta ainoa missä Tom sanoi voivansa olla kunnolla.
— Kutsuitko minua, Tom?
— Kutsuin. Tule sisään äläkä näytä pelästyneeltä. Minä vain haluan näyttää erään lahjan ja kysyä sinulta neuvoa, otanko sen vastaan.
— Mutta Tom, sinähän näytät aivan kuin sinut olisi isketty maahan, huudahti Polly hätääntyneenä nähdessään Tomin kasvot, kun tämä nousi häntä vastaan.
— Niin minut on iskettykin ihan pitkin pituuttani, mutta nyt olen taas jaloillani ja tukevammin kuin ennen.
Tom sieppasi kirjeen pöydältä, antoi sen Pollylle ja alkoi kävellä huoneessa edestakaisin kuin karhu häkissään. Luettuaan lyhyen kirjelipun Polly kalpeni ja hänen silmänsä alkoivat kipunoida. Hän seisoi hetken ääneti, suuttumuksen lamauttamana, rypisti sitten hermostuksissaan kirjeen, heitti sen lattialle ja sanoi yhteen hengenvetoon:
— Minun mielestäni hän on sydämetön, julma ja kiittämätön tyttö eikä mitään muuta.
— Hitto sentään! Ei minun pitänyt näyttää sitä kirjettä vaan tuota toista. Ja Tom tarttui kirjeeseen harmistuneena ja häpeissään. — Tai mitäpä sillä väliä, kaikki tietävät sen kumminkin huomenna. Ja ehkä olet kiltti ja pidät huolen, etteivät tytöt rasita minua kysymyksillään ja jaarituksillaan, hän lisäsi aivan kuin olisi tarkemmin ajateltuaan tuntenut helpotusta, että oli ilmoittanut asian ensimmäiseksi Pollylle.
— Ei kumma vaikka näytitkin tyrmistyneeltä. Jos toinen kirje on yhtä paha, haluaisin tuolin ennen kuin rupean lukemaan, sanoi Polly, joka aivan tärisi kiihtymyksestä.
— Se on miljoona kertaa parempi, mutta se tyrmäsi minut vielä pahemmin kuin ensimmäinen, sillä ystävällisyys aina tyrmää. Tom keskeytti äkkiä puheensa ja seisoi hetken käännellen kirjettä käsissään aivan kuin se olisi sisältänyt jotain niin mieluista, että se lievitti toisen kirjeen vaikutusta ja liikutti hänen mieltään. Sitten hän veti esiin nojatuolin, pyysi Pollya istuutumaan ja alkoi puhua niin vakavalla äänellä, että Polly hämmästyi.